HAPPORADIO: Asemalla

Happoradion debyytti on yksi tuoreimpia osoituksia Suomi-rockin ehtymättömyydestä. Uusimmat yrittäjät saattavat verhoilla biisinsä syntetisaattoreilla ja rumpukoneilla ajanmukaisemmiksi, mutta pinnan alta löytyy tuttu umpisuomalaisuus. Happoradio on näitä monilukuisia bändejä, joiden harmittavin piirre on, että ne ovat niin harmittomia. Asemalla-albumin laulut ovat kaiken lisäksi kovin tutunkuuloisia. Tämä johtuu enemmänkin siitä, että Happoradion tyyli on niin turvallinen ja moneen kertaan koeteltu kuin siitä, että biisit olisi yksilöitävissä minkään aiemmin kuullun mukaelmiksi.

Albumin nimiraita on tyyliltään ja jopa tekstinsä rakenteelta melkoisesti velkaa Zen Cafélle. Pohjalta taas tuo kertosäkeellään ja sen lauluosuudella mieleen Egotripin. Pois Kalliosta voisi olla lopputuloksena, jos Jim Kerrin Simple Minds keksisi englannintaa Suurlähettiläitä. Happoradion kitaraosuudet taas antavat useammankin kerran aiheen epäillä, että U2 ja The Edge ovat ainakin jossain vaiheessa olleet bändin jäsenten ahkerassa kuuntelussa.

Päällisin puolin albumilla on moni asia kohdallaan. Happoradion sointi on suuri ja välillä jopa mahtava. Soitto ja laulu ovat tanakkaa työtä, mutta jotain olennaista puuttuu. Se jokin, mikä pakottaisi ajattelemaan, että haluan kaikkien käsillä olevien vaihtoehtojen keskellä kuunnella nimenomaan Happoradiota ja Asemalla-albumia.