Neljänteen albumiinsa ennättänyt Happoradio on kypsynyt. Samalla se on siirtynyt askeleen kohti hapokkaampaa ilmaisua. Nyt yhtye tarjoilee aikaisempaa kunnianhimoisempia elementtejä; vaihtuvia metrejä, kulmikkaita riffejä ja äkkivääriä modulaatioita.
Hienon melodian kuljettama Olette kauniita ja vimmaisesti poukkoileva Monta miestä kulkevat tempoilustaan huolimatta luontevasti ja ovat yhtyeen tuotannon parasta antia. Solisti Aki Tykin surumieliset ja arkirealistiset kuvaelmat tavoittavat parhaimmillaan jotain olennaista urbaanista angstista, tosin viinaa juodaan epämääräiseen potutukseen turhankin usein. Flegmaattisuushan siitä väkisinkin seuraa.
Kauneusvirheitä on kuitenkin esillepanossa. Kertsien maksimaalista hyötysuhdetta tavoittelevat kappaleet käyvät levymitassa dynaamisesti puuduttaviksi. Esimerkiksi kaunis slovari Puhu äänellä jonka kuulen on imelletty suotta actionballadiksi, vaikka suurin teho olisi luultavasti saavutettu vähemmillä ja harkitummilla siveltimenvedoilla. Näistä huolimatta Kaunis minä ei ole pöllömpi teos, vaan se osoittaa toisinaan ylenkatsotunkin yhtyeen todellisen osaamisen.
