Hei hei punk, tervetuloa poikamainen riemu – Robert Hurulalle menneisyys ei ole rasite

Arvio julkaistu Soundissa 10/2016.
Kirjoittanut: Eero Tarmo.

Arvio

Hurula
Vapen till dom hopplösa
Universal

Hurula on Ruotsin Luulajasta The Viciousin ja Masshysterin kautta sooloilemaan sujahtaneen Robert Hurula Petterssonin popimpi puoli.

Riippuneekin paljolti kuulijan tulokulmasta, miten tämän astetta punkimmissa ympyröissä kannuksia hankkineen herran tuorein kolisee. Uskallan kuitenkin väittää, että mikäli Vapen till dom hopplösan olisi muovaillut puhtaalla pop rock -maaperällä meritoitunut tai sinne pyrkimässä oleva artisti tai yhtye, lienisi laaja-alainen hype asiaan vihkiytyneiden levy-Erkkien keskuudessa vieläkin varauksettomampaa. Tällä järjestyksessään toisella kokopitkällään herra Hurula nimittäin viimeistään todella näyttää, ettei menneisyyden tarvitse olla rasite.

Kaihoisat kitarat mouruavat, lohduttoman laskuhumalan lämmittämän asfaltin suorastaan haistaa.

Heti kärkeen kiekon denim-mainosmaisen seksysti kulahtanut suutelointikansi tuputtaa kovasti Kent-henkisiä mielleyhtymiä. Jo pian käy kuitenkin selväksi, ettei vasta kuopattu nelikkomme kuitenkaan ole se maanmies tai -naisorkesteri, joka Hurulan otteista ensimmäisenä mieleen nousee; intensiiviset Åtta trappor– ja Exorcist-rykäykset voisi luontevasti kuulla myös The Soundsin Maja Ivarsonin tulkitsemina. Toistokertojen myötä miellyttävästi garagehtavan kokonaisuuden kohokohdista kaikkein kiihkeimmäksi osoittautuu The Lollipops -pastissiuden rajamailla tasapainoileva Kom över nu. Kaihoisat kitarat mouruavat, lohduttoman laskuhumalan lämmittämän asfaltin suorastaan haistaa.

Vapen till dom hopplösan perusteella Hurula vaikuttaa ikääntyvän tavalla, jolla useampienkin anarkistisluontoisten nuorukaisten soisi: oman tyylillisen menneisyyden kanssa kyetään tätä nykyä flirttailemaan hyväksyvästi samalla, kun sisuskaluja raivoisasti takovalle kauneushakuisuudelle tohditaan antaa entistä ronskimmin tilaa.

Hurulan kakkonen onnistuu vakuuttamaan pakottoman poikamaista tekemisen riemua henkivän kokonaisuuden liki hämmästyttävällä ilmaisuvoimaisuudella. Iso kiitos tästä myös tuottaja Björn Olssonille, joka ei sukinut luontoa pois runopojan sielulla varustetun ex-punkkarin sydänverisistä lauluista.

Lisää luettavaa