HONCHO: Burning In Water, Drowning In Fire

Arvio julkaistu Soundissa 02/2005.
Kirjoittanut: Pekka Laine.
Norjalainen Honcho kekkuloi hengenvaarallisesti ohuella rajalla. Viivan toisella puolella on viihdyttävä ja mehevä 1970-lukulaisen bluespohjaisen raskasjyystön perinteen hyödyntäminen ja toisella samaisen lajityypin nykymuunnoksen eli stoner-rockin kalutuimpien kliseiden muodostama suo.

Arvio

HONCHO
Burning In Water, Drowning In Fire
Longfellow Deeds

Norjalainen Honcho kekkuloi hengenvaarallisesti ohuella rajalla. Viivan toisella puolella on viihdyttävä ja mehevä 1970-lukulaisen bluespohjaisen raskasjyystön perinteen hyödyntäminen ja toisella samaisen lajityypin nykymuunnoksen eli stoner-rockin kalutuimpien kliseiden muodostama suo. Valitettavan usein tämä periaatteessa pätevä ryhmä kompastuu aidan väärälle puolelle. Matalalle viritettyjen kitaroiden veivaamat riffit ja puoliraskaasti jytkivät Sabbath-kompit ovat monistetun ja loppuun natustellun oloisia. Ozzyn ja Chris Cornellin välimaastossa kailottava solisti vetelee paikoitellen komeasti, mutta kankkusista sun muista väännetyt tekstit laskevat tunnelmaa baarirockin puolelle.

Mehukkaan soinnin aikaan saava bändi olisi voinut palata kertaalleen levyhyllyjensä epäilemättä tuhtiin 1970-lukuosastoon ja omaksua esikuviltaan myös laulun tekemisen taitoa. Tällaisen peruspalikkapuuron loputon hämmentäminen ei nimittäin johda mihinkään. Honchossa aiemmin laulanut komeaääninen Trond Skog onkin vetänyt omat johtopäätöksensä ja liittynyt saman suuntaista stuffia sata kertaa tiukemmin vääntävän Mannhain riveihin. 

Lisää luettavaa