Pari kuukautta sitten kaveri antoi minulle dvd-boksin, joka piti sisällään 1990-luvun alun brittisarjan Jeeves And Wooster. Kun nuo neljän vuoden aikana valmistuneet komediat katsoi nyt nopeassa tahdissa läpi, huomasi heti kuinka taitavasti P.G. Wodehousen vankasti englannin kieleen ja brittiläiseen luokkayhteiskuntaan perustuva huumori oli saatu tulkittua, mutta samalla myös sen, kuinka vähän tällainen komiikka vanhenee. Suurin kiitos tästä lankesi tietysti pääosan esittäjille Stephen Frylle ja Hugh Laurielle.
Yllättävän usein Jeeves And Woosterin hauskuus irtoaa musiikista. Wooster innostuu milloin mistäkin sävellyksestä, muotisuuntauksesta tai soittimesta ja hovimestari Jeeves tekee kaikkensa, jotta isäntä jättäisi musiikin sikseen. Toistuvasti Jeevesiä esittävä Hugh Laurie sai siis näytellä huonoa muusikkoa ja aivan kelvotonta laulajaa. Ja kaikki nauroivat.
Vuosia on kulunut. Hugh Lauriesta on tullut maailman kovinta palkkaa nauttiva televisionäyttelijä, mutta jostain syystä hän on sivutoimenaan päättänyt näytellä hyvää bluesartistia. Eikä kukaan naura. Korkeintaan joku tirskuu.
Kaksi vuotta sitten ilmestyi keskinkertainen Let Them Talk. Nyt samalla saralla jatkaa Didn’t It Rain. Tuottajana on toiminut Joe Henry, soitto svengaa ja kaikki elementit ovat periaatteessa kohdallaan. Paitsi se, että tämä kaikki on tehty jo aiemmin ja paljon, paljon paremmin.