Ruotsalaiset osaavat tehdä popmusiikkia. Se ei ole uutinen. Maria Jane Smithin ja Victor Thellin muodostaman Smith & Thellin lupaavuus ei kuitenkaan määrity ensisijaisesti bennyanderssoniaanisen verenperimän (joka sekin on läsnä), vaan silkan intohimon ja sen ajamana harjoitetun paneutumisen kautta. Tuloksena on häkellyttävän naiivi, kaunis ja siksi kerrassaan valovoimainen folk pop -debyytti.
Jo levyn avaava Statue tekee selväksi, että nyt ollaan tekemisissä pettämättömän musikaalisten ihmisten kanssa. Koska täydellisesti suorittaminen ei siltikään ole popissa olennaisinta tai edes tavoiteltavaa, on syytä perustella tarkemmin, miksi sinunkin tulee kuunnella tätä levyä juhannuksena laiturin nokassa keskirempseässä skumppahutikassa.
Smith & Thell operoi genressä, jossa on viime vuosina ollut räävitöntä ylitarjontaa muodollisesti pätevistä tekijöistä: on ollut hattua, päätä, hattupäätä ja sen seitsemän sortin Fleetwood Mac -wannabetä, mutta useimmiten jälkiä sieluun ei ole jäänyt. Soulprints on toista maata. Melodioiden ja paikoin myös hokemien (Row) imu on kautta linjan hykerryttävää ja Smithin äänenkäyttö sanalla sanoen enkelimäistä. Käsissä on herkkä taltio kahden nuoren ihmisen vinhasti kipinöivistä, suorastaan säkenöivistä hetkistä, jotka on onnistuttu saamaan purkkiin kukkeimmillaan.