IDLEWILD: Hope Is Important

Arvio julkaistu Soundissa 12/1998.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.
Edinburghista tulevan Idlewildin debyyttialbumi on ytimekkään lyhyt ja energinen purkaus lennokasta ja räiskyvästi soitettua punkin ja popin fuusiota, jossa on myös melankolinen silauksensa. Idlewild sanoo sanottavansa äänekkäästi ja reilussa puolessa tunnissa.

Arvio

IDLEWILD
Hope Is Important
Food

Edinburghista tulevan Idlewildin debyyttialbumi on ytimekkään lyhyt ja energinen purkaus lennokasta ja räiskyvästi soitettua punkin ja popin fuusiota, jossa on myös melankolinen silauksensa. Idlewild sanoo sanottavansa äänekkäästi ja reilussa puolessa tunnissa. Hope Is Importantiin on imeytynyt vaikutteita monilta suunnilta mutta niin hyvin sisäistettyinä, että lopputulos kuulostaa kaikkein eniten Idlewildilta. Vasta kolme vuotiaasta bändistä aistii sitä vilpitöntä innostuneisuutta, jota itseensä aidosti uskovassa rockbändissä tuleekin olla.
Lyriikkojensa purevuuden suhteen yltiöpäisimmät ovat ehtineet puhua Idlewildista samassa lauseessa Manic Street Preachersin kanssa. Aivan noin huikeita johtopäätöksiä Hope Is Importantin perusteella ei vielä uskalla vetää, mutta parhaalle skotlantilaiselle rockille ominaista kipinää Idlewildista kieltämättä löytyy.

Lisää luettavaa