IGNITE: A Place Called Home

Arvio julkaistu Soundissa 03/2001.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.
Ignite on erinomainen esimerkki siitä, että hardcoressa rankkuuden voi saavuttaa muutenkin kuin möyrivällä alavireellä ja laukkakompilla.

Arvio

IGNITE
A Place Called Home
Supersonic

Ignite on erinomainen esimerkki siitä, että hardcoressa rankkuuden voi saavuttaa muutenkin kuin möyrivällä alavireellä ja laukkakompilla. Yhtyeellä on ollut pokkaa sovittaa biisinsä lähes popiksi, mutta emotionaalinen intensiteetti, millä sanoma tuodaan esille on niin vahva, että kovimmatkin pojat luikkivat tiehensä, kun Ignite unkarilaissyntyisen laulajan Zoli Teglasin johdolla asettaa vaatimuksensa pöytään. Ja niitä on paljon: aikojen on muututtava, vähempiosaisista on huolehdittava ja ihmisten välinpitämättömyys ympäristöä ja toisiaan kohtaan on loputtava. Bändin sanoman voi tiivistää Bullets Included No Thought Requiredin sanoin: emancipate yourself from stupidity.
Parasta A Place Called Homessa on silti mielettömällä tunnelatauksella varustettu energia, joka purkautuu raivoisana tilittämisenä. Teglas ei teeskentelekään olevansa aggressiivinen hardcorekarpaasi vaan kuulostaa laulaessaan siltä, että olisi minä hetkenä tahansa purskahtamaisillaan itkuun. Ja tämän tasoista tulkitsijaa ei moshpiteissä ole toista kuultu. Teglas vetää korkealta ja kovaa, mutta puhtaasti.
Fillerivapaa albumi ei ole harmaata huttua alusta loppuun vaan iskusävelmät erottuvat joukosta pystypäisinä. Veteranista on jo tullut Igniten keikkabravuuri eikä mikään ihme – sen umpitarttuvaa melodiaa on porukassa varmasti kiva hoilata. Rykimättä selkäytimeen iskee myös Run, By My Side, Hands On Stance ja koti-ikävää haikeasti käsittelevä nimikkokappale. Valtameren takana jo viime vuonna julkaistun A Place Called Homen Euroopan painokselle on lätkäisty kolme bonusbiisiä, joista U2:n Sunday Bloody Sundayn coverointi kertoo Igniten asenteesta ja vaikutteista paljon 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa