Ikinä sohii ampiaispesää – Mukahauskoja äänileikkeitä vai taidokasta provokaatiota?

Arvio julkaistu Soundissa 2/2017.
Kirjoittanut: Lassi Linnola.

Arvio

Ikinä
Samoista soluista
Sakara

Mikäli ette ole vielä kuulleet Sakaran junioriliigaan kiinnitettyä Ikinää, voitte osallistua seuraavaan harjoitukseen: sulkekaa silmänne. Kuvitelkaa turboahtimen läpi ajettu Nylon Beat. Kas noin, olette jo lähellä totuutta.

Nuoreksi yhtyeeksi Ikinä on saanut osakseen huomattavan määrän julkisuutta – niin hyvässä kuin pahassa. Samoista soluista -levyn singlejulkaisu Magic Mike tuntuu puolialastonta mieskauneutta esitelleellä videollaan avanneen matopurkin, jota tuskin saa enää suljettua.

Vaan siihen Ikinä pyrkiikin – provosoimaan. Yhtyeen arvolupaukseen kuuluu ”hieman pölyttyneen heviskenen ravisteleminen”. Siinä se tuntuu myös onnistuneen. Räikeys ja provokaatiotaidot eivät kuitenkaan ole itseisarvoja. Ampiaispesiä sohiessaan yhtye sortuu aivan liian usein silkkaan mauttomuuteen.

Osa sohaisuista osuu kuitenkin maaliinsa. Levyn loppupuolen #elämää sekä erityisesti jo edellä mainittu Magic Mike ovat osoitus siitä, mihin Ikinä parhaimmillaan pystyy: yhdistämään raa’an vääntövoimansa hävyttömän iskeviin pop-koukkuihin. Mikäli yhtyeen ensi levyllä on enemmän vastaavia taidonnäytteitä ja vähemmän mukahauskoja äänileikkeitä, on kaikki mahdollista.

Lisää luettavaa