Suomen musiikkikuviot olisivat paljon köyhempiä ilman kauan mukana ollutta Ismo Alankoa. Eläväisenä live-esiintyjänä tunnettu mies ei ole levytyksilläänkään luutunut paikoilleen, vaan etsii alati uusia ilmaisukeinoja musiikkiaan värittämällä ja tekemällä uskaliaitakin kokeiluja. Tämä pätee myös uutuuteen: vaikka Alangon laulun toki tunnistaa missä yhteydessä tahansa, tuo yhteys voi olla hyvinkin omintakeinen.
Yhtyeen kokoonpano on pitkälti sama kuin edelliselläkin levyllä. Puhallinosastoa vahvistamaan on otettu Joakim Berghäll, ja kun mukana on yhä Juho Viljanen vetopasuunoineen, puhaltimet nousevat välillä keskeiseen osaan. Myös kitaristivelho Jussi Jaakonahoa on käytetty tehokkaasti, ja sama pätee kaikkiin soittimiin: tuottaja Artturi Taira on loihtinut levystä kiehtovan ja toimivan kokonaisuuden.
Eräänlaisena teemana levyllä on kauneuden etsiminen, joka kiteytyy yksilötasolla monenlaisiin ratkaisuihin, Mikrokosmoksen jumala-kumppani-vertauksesta rakkaudeksi joka on kieli, jolla vaietaan. Liikemies on suorastaan hyytävä kertomus bisnesmiehestä, joka toimii omalla tavallaan ja vaikuttaa toiminnallaan monien, myös läheistensä, elämään.
Alangon käyttämät kielikuvat ovat parhaimmillaan yksinkertaisia mutta teräviä: Liikemies on ”pieni mies, rahan ruhjoma”, kun kesä kääntyy syksyksi, seuraa ”kaunis suru”, Haudankaivaja ”kaivaa haudan, jossa lepää epäilys”, ja niin edelleen. Tekstittäjänä Alanko tavoittaa kuulijansa ja onnistuu koskettamaan tämän sisintä, mikä on yksi hänen kestosuosionsa syistä.
Ismo Kullervo Alanko kuulostaa nimeään myöten henkilökohtaiselta levyltä. Mukana on toki pieniä kliseitä, tai perustuntomerkkejä, kuinka vaan, mutta ei häiritsevästi. Niistä huolimatta levy on varsin onnistunut, ja osaltaan yksi kunniamaininta Alangon pitkään levytysten sarjaan.
