Jonna Tervomaan edellisen hienon Eläköön-levyn (2013) riemastuttava Minä toivon -kappale on positiivisessa kohottavuudessaan eräs maailman kauneimmista lauluista. Siksi odotukseni tätä uutta Ääni-levyä kohtaan olivat ehkä liiankin korkealla.
Tällä kertaa Jonna on hieman yllättävästi liittoutunut The Posies -yhtyeen kitaristilaulaja Ken Stringfellow’n kanssa. Ken on tuottanut levyn ja soittanut kaikki kitarat, bassot sekä kiipparit. Rummuissa on sentään luottohemmo Juho Viljanen, joka puhaltaa myös pasuunaa.
Singlenä julkaisu Oo mun kaa on lievän pissismäisestä otsakkeestaan huolimatta levyn parasta antia. Jäin kaipaamaan taustasoitoista bändifiilistä ja sitten mieleeni juolahtikin, että haluaisin kuulla kaikki esitykset pelkästään Jonnan ja pianon esittämänä, koska sovitukset taipuisivat kenties intiimimpään moodiin. Toisaalta levyllä on myös vaikuttavia Posies-tyylisiä runsaita popvyörytyksiä.
Jonna on laulajana mielestäni ikuisesti superluokkaa A1.
Jonnan käheään vivahtava lauluääni viehättää minua aina vain, ja joissakin kohokohdissa lauluun tulee jopa luontaista säröä. Jonna on laulajana mielestäni ikuisesti superluokkaa A1.
Kuuntelin kerrankin kaikki lyriikat erityisen tarkasti, vaikken yleensä kiinnitä niihin paljoakaan huomiota. Pakko sanoa, että vaikka Jonnan verbaliikka karttelee fiksusti kuluneimpia fraaseja ja karikoita, niin sisimpäni ripsi ei tällä kertaa ihan värähtänyt. En täysin saanut kaikista kielikuvista kiinni. Rakennustekniikan asiantuntijana minun on myös pakko rutkuttaa, kun Jonna laulaa Väärät vaatteet -biisissä kosteasta sementistä, vaikka kyseessä on tietysti betoni.
Lievästä kritiikistä huolimatta kaikki laulut ovat sydämellisiä, melankolisia, oivaltavia, postromanttisia, kauniita, pakahduttavia, keskivoittoisia, inspiroivia, emotionaalisia, voimaannuttavia ja tasalaatuisia. Suosittelen niitä juuri sinulle, beibi.