JAAKKO LAITINEN & VÄÄRÄ RAHA: Jaakko Laitinen & Väärä Raha

Arvio julkaistu Soundissa 6/2010.
Kirjoittanut: Sami Nissinen.

Kauas unholaan on kadonnut aika tuo, jolloin rockin ja iskelmän liitto tuntui houkuttelevalta. Helmi-levyjen uusi superyhtye Jaakko Laitinen & Väärä Raha on opiskellut lähteensä hyvin ja sen eduksi on luettava myös se, että sakki pyrkii aitoon fuusioon.

Arvio

JAAKKO LAITINEN & VÄÄRÄ RAHA
Jaakko Laitinen & Väärä Raha
Helmi-levyt

Kauas unholaan on kadonnut aika tuo, jolloin rockin ja iskelmän liitto tuntui houkuttelevalta. Helmi-levyjen uusi superyhtye Jaakko Laitinen & Väärä Raha on opiskellut lähteensä hyvin ja sen eduksi on luettava myös se, että sakki pyrkii aitoon fuusioon. Väärän Rahan musiikissa pula-ajan yltiöromanttinen, venäläistyylinen suomi-iskelmä yhdistyy balkanilaiseen ilakointiin. Tuloksena on yhtä aikaa kotoisa ja eksoottinen liitto, ja svengin määrä on suurempi kuin missään metsäkukissa ikinä.

Joose Keskitalon salaperäisellä yhden mikin tekniikalla taltioitu äänite karttaa jälkiäänityksiä ja editointia. Näille ei ole edes tarvetta, kun asialla on näin taitava yhtye. Kitaraton bändi pelaa hanurilla ja vaskilla, harmi vain, että soiton sävyt katoavat tuhnuiseen sointiin. Rupinen äänimaailma konnotoi tietysti tuot(teis)-tamattomuutta ja autenttisuutta, mutta oikeammin kyse on nostalgiasta. Se on viite aikaan, jolloin lahjakkuus välittyi ilman teknisiä kommervenkkejä.

Jaakko Laitinen laulaa kuin legendaarinen Henry Theel konsanaan, ja hänellä on äänessään myös ehta mustalaisvibraatto. Levykokonaisuuteen on otettu mukaan pari kansansävelmää: yksi Romaniasta, toinen Serbiasta. Oma materiaali ei eroa olennaisesti niistä. Hän ei lemmi mua -kappaleessa on pirullisen vastustamaton svengi, joka menee kertalaakista jalan alle. Viinanhakureissusta kertova humppa Sivutien kautta on juhannustanssien varma vetonaula. Täydellisen taide-elämyksen esteenä ovat riimilliset tekstit, jotka alleviivaavat yhtyeen viistoa kansanomaisuutta.

Lisää luettavaa