JACKIE LEVEN: Night Lilies

70-luvun lopulla Jackie Levenin kohtalokkaan melodinen Doll By Doll jäi mieleeni yhtenä aikakauden persoonallisimmista rock-bändeistä. Sittemmin törmäsin Levenin levyihin – kaikkiaan 14 – vasta nyt. Night Lilies panee harmittelemaan pitkää eroamme. Skotti Leven on kaivautunut syvälle kelttijuuriinsa. Innoittuneiden melodioiden lisäksi niitä heijastellaan tinapillillä, viululla ja mandoliinilla. Kelttiperintä kuitenkin suodattuu Levenillä bluesin, rockin, jazzin ja countryn läpi niin kuin Van Morrisonilla tai Mary Coughlanilla, etenkin miehen akustisessa kitaroinnissa. Levyn soundi on avara, tumma ja pelkistetty; akustista perusilmettä korostetaan minimalistisilla ja lähes avantgardistisilla syntikkasävytyksillä.
Parasta on silti Levenin laulu. Mikä ääni ja läsnäolo! Kevyen vaivattomana se huokuu rankasti elettyä elämää intensiivisesti, mutta herkästi peilaten saumattomasti omaelämäkerrallisia tekstejä, joissa valo ja varjo ottavat jatkuvasti mittaa toisistaan. Kielikuvissa on huimaa runollista syvyyttä: ”I injured women so many times/then departed from the scene of the crime/excuse me Madam, but I´m on my knees/and if I´m honest, that´s where I should be”, Jackie tilittää Live or Diessa. Mykistävä nimiraita avaa levyn sen traditionaalisimpana, mutta täytemateriaalia ei tarjota jatkossakaan. Night Lilies on kokonaisuudessaan kypsä, ajaton, harvinaisen sielukas ja ehdottomasti itsensä näköinen työ, jossa on tulevan klassikon makua.