JANNE WESTERLUND: Oran

Arvio julkaistu Soundissa 9/2012.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.

Niin paljon Plain Ridea on pitänyt Janne Westerlundin bändinä, että kesti kauan tajuta, että Oran on oikeasti miehen ensimmäinen soololevy. Varsinaisia rumpuja levyllä ei kuulla ja kitara soi enimmäkseen akustisesti.

Arvio

JANNE WESTERLUND
Oran
9pm Records

Niin paljon Plain Ridea on pitänyt Janne Westerlundin bändinä, että kesti kauan tajuta, että Oran on oikeasti miehen ensimmäinen soololevy. Varsinaisia rumpuja levyllä ei kuulla ja kitara soi enimmäkseen akustisesti. Niin monikerroksiselta levy kuulostaa, että moiset seikat eivät mieleen tulleet vain levyä kuuntelemalla, vaan iskivät tajuntaan vasta kansipapereita tiirailemalla.

Kuinka luonnolliselta ja pakottomalta Oran tuntuukaan. Sooloa ei ole lähdetty dogmaattisesti tekemään rajatulla konseptilla tai tyylilaji edellä. Siitä pitää huolen jo se, että materiaalia on tallennettu parin vuoden aikaperiodin sisällä. Karuus ei ole itsetarkoitus. Mutta mitä pelkistetymmin asia ilmaistaan, sitä lujempaa sanottu kuuluu. Kun aikansa on näppäillyt herkästi, isokätisempi roiskaisu tuntuu luissa ja ytimissä.

On itse asiassa hämmästyttävää kuinka henkilökohtainen Oran teksteiltään on, sillä levyn sointi tuo mieleen enemmän kansanperinteen karskit tarinat kuin 2010-luvulla elävän suomalaishipin mielenmaisemat. Tätä sarkaa astetta maanläheisemmin kynti Jolly Jumpers aikoinaan. Kaukana ei olla Lännen-Jukan juurevuudestakaan.

Hallitsevimmat elementit Oranilla ovat rujosti soiva banjo ja vuosien myötä yhä enemmän sävyjä saava Westerlundin ääni. Molemmat asioita, jotka ovat kuin luotu levyn arktista honky tonkia varten.

Lisää luettavaa