JAY-Z: The Blueprint

Shawn Carter alias Jay-Z on julkaissut levy-yhtiöllään kuusi laadultaan kirjavaa albumia viiden vuoden sisällä; niistä kolme on maininnan arvoisia. The Blueprint, Jay-Z:n uusin, laskettakoon Reasonable Doubt -klassikon ja Vol.1:n arvokkaaseen joukkoon. The Blueprint on itsevarma askel lähemmäksi legendaarisien MC:iden hall of famea. Jos The Dynasty tai Vol. 2 olivat notkahduksia, ne luultavasti kertovat enemmän kunnianhimosta ja musiikkiteollisuuden odotuksista kuin Jayn MC-potentiaalista. Jay kypsyy iän ja esitysten myötä kuin viini ja puhuu monen tahon harmiksi edelleen vain rahasta ja rakkaudesta, unelmansa toteutumisesta ja taakse jääneestä elämästä Marcyssa, Bronxissa. Jay puhuu kuten vain Jay osaa – vapaasti tanssien ja tiukasti aiheessa, ymmärtäen ja pistävästi.
Lyyrikkona Hova ei aina yllä 90-luvun upeimpien suoritusten tasolle, mutta on yksipuolisesta aihepiiristä huolimatta onnistunut säilyttämään ihmisläheisen perspektiivin ja unohtumattoman karisman tulkitsijana läpi uransa, Jazin ja Big L:n päivistä Vol. 2:n kiertueelle ja oikeussalin kautta Roc-A-Fellan aseman vakiintumiseen. Jaylla on hyville puhujille siunattu kyky koskettaa kuulijaansa, sanoittakin. Hän ei idolinsa Biggien tavoin konkreettisesti kirjoita riimejään, mikä osaltaan vaikuttanee sekä flown yksinkertaisuuteen että sen lennokkaaseen solistisuuteen.
Just Blazen, Binkin ja isoilla areenoilla ensiesiintymisensä tekevän Kanye Westin silmiinpistävin panos The Blueprintin muotoutumiseen, suorat soul-samplet ja kevyen tuotannon alleviivaten, muistuttaa elävästi Skin ja Premierin ansiokkaasta työstä Jayn debyytin parissa, ja sydän tuntuu olevan kohdallaan, musiikissa. The Blueprintiltä puuttuu kylmä ja yksinkertainen bounce. Kaavan yksinkertaisuus unohtuu helposti 50 minuutiksikin. Jay on soulia, ja näinä päivinä harva MC heijastaa sitä yksinkertaisuutta häntä paremmin. Lähes virheettömän kauniissa tarinassa on vain muutama ruma särö.