THE JELLY JAM: Profit

Arvio julkaistu Soundissa 6/2016.
Kirjoittanut: Juha Seitz.

Arvio

THE JELLY JAM
Profit
Mascot

The Jelly Jam -trioa voi hyvällä syyllä kutsua progressiivisen rockin superyhtyeeksi. Sen riveissä heiluvat King’s X:n kitaristi ja laulaja Ty Tabor, Dream Theaterin basisti John Myung sekä Wingerissä ja Dixie Dregsissä kannuksensa ansainnut rumpali Rod Morgenstein.

Bändin verkkaisesti kypsynyt neljäs studioalbumi Profit on teemakokonaisuus, joka seuraa profeetallisen persoonan yrityksiä varoittaa ihmiskuntaa sitä uhkaavasta tuhosta. Pitkällä missiomatkalla punnitaan kirpeästi eri osapuolien toiminnan tarkoitusperiä.

Teoksen yleisilme päätyy hillityksi, mikä on harmi kiintoisan tarinan kannalta. Terävämpien kontrastien käyttö olisi uuttanut ilmaisuun enemmän dramatiikkaa. The Jelly Jam patikoi suurimman osan aikaa sujuvan kitararockin maisemissa, eikä täysin hyödynnä rushmaisen tummia purkauksiaan.

Kolmikon soitto kulkee hyvällä sykkeellä. John Myungin murisevat bassolinjat, Rod Morgensteinin ajoittain raskasiskuiseksi äityvä kannuttelu sekä Ty Taborin kitaravalitukset nikkaroivat parhaimmillaan vaikuttavia visioita.

Lisää luettavaa