JESSIE WARE: Tough Love

Arvio julkaistu Soundissa 11/2014.
Kirjoittanut: Antti Granlund.

Arvio

JESSIE WARE
Tough Love
Universal

Jessie Waren maailma on aina ollut huoliteltu ja kevyen tyylikäs. Eli sellainen, josta on ollut helppo pitää, periaatteessa, mutta johon on ollut vaikea rakastua pidemmäksi aikaa. Ware on yksi niistä artisteista, joka ei ole pystynyt välttämään trendikkyyden painolastina tullutta pinnallisuutta ja väliaikaisuuden tuntua.

Mutta se saattaa muuttua.

Brittilaulajan kakkosalbumi Tough Love on suuren levy-yhtiön julkaisemaksi albumiksi yllättävänkin uskalias, erityisesti äänellisessä mielessä. Levyn tarttuvia popmelodioita ei ole moukaroitu ilmeisimpään hittimuottiin, vaan levy aaltoilee jossakin modernin elektronisen indien ja valtavirtapopin välimaastossa, ajoittain perinteisestä soulista, ajoittain retrodiscosta tai gospelmusiikista vaikutteita poimien. Tuotanto on ilmavaa ja ammattitaitoista, mutta ei tympeän tavanomaista.

Laulajana Jessie Ware on monipuolinen ja osaava, mutta malttaa olla tuuttaamatta koko ääniskaalaansa peliin jokaisessa mahdollisessa välissä. Tough Lovea onkin helppo kuunnella, mutta se ei kulu loppuun ollenkaan niin nopeasti kuin debyyttialbumi Devotion.

Jos Ware jatkaa näin ehjien albumikokonaisuuksien julkaisua, hänestä voi hyvinkin kasvaa taiteellisen kunnianhimon miljoonamyyntiin yhdistävä supertähti. Ja se on paljon se.

Lisää luettavaa