Jethro Tullin maaliskuussa 1972 ilmestynyt Thick As A Brick oli Monty Python -tyyliin huumorin pilkkeet silmäkulmassa sorvattu etevä progressiivisen rockin teos, jota monet pitävät yhtyeen tasokkaimpana albumina. Tullin nokkamiehen Ian Andersonin keksimä kahdeksanvuotias Gerald Bostock -hahmo alkoi elää omaa elämäänsä; Andersonilta kuulemma jatkuvasti kyseltiin, mitä Bostockille kuuluu.
Nelisenkymmentä vuotta myöhemmin Ian Anderson päätti jatkaa Gerald Bostockin tarinaa. Thick As A Brickin jatko-osassa leikiteltiin pojan aikuisiän tapahtumilla. Musiikillisesti albumi asteli progen mättäillä, mutta 1970-luvun terävyys jäi paikoin puuttumaan.
Ian Andersonin ja hänen yhtyeensä kiertueelta tallennettiin keikka Islannista. Reykjavikin Eldborg-hallissa kesäkuussa 2012 kuvattu Thick As A Brick − Live In Iceland tuuppaa ruutuun kokonaisuudessaan teoksen kummatkin osat.
Huumorilla marinoitu iltama soljuu pakottomasti, vaikka Ian Andersonilla onkin vaikeuksia päästä laulussaan ylä-ääniin. Apuvokalisti Ryan O’Donnell takaa Andersonille ansaitut lepohetket. O’Donnellin kokonaisvaltainen esiintyminen tanssahteluineen ja ilmehtimisineen virkistää osaltaan tunnelmaa.
Yhtyeen ilmaisu kuulostaa kiitettävän orgaaniselta. John O’Haran ilmeikkäät sähköurkusiivuttelut sekä Martin Barren kohtuullisen verevästi korvaavan kitaristin Florian Opahlen notkeat kepittelyt antavat ymmärtää, että muusikoilla riittää rahkeita polveilevaan tulkintaan.
Ian Andersonin trubaduurielkeet limittyvät kokonaisuuteen saumattomasti. Taiteilijan huilutyöskentely on vuosien saatossa imenyt itseensä syvyyttä, minkä hän itsekin on todennut.
Nykytekniikkaa hyödynnetään osiossa, jossa Anna Phoebe soittaa viulua nettiyhteyden kautta makuuhuoneestaan Pohjois-Lontoosta. Konsertin erikoisuuksiin lukeutuu myös hersyvä, yleisöstä poimitun seikkailijan eturauhastutkimus.
Laadukkaan julkaisun bonuksiksi liitettiin Ian Andersonin haastattelu sekä ylimääräisiä esiintymisiä.