THE JIM JONES REVUE: The Savage Heart

Arvio julkaistu Soundissa 10/2012.
Kirjoittanut: Ville Pirinen.

Arvio

THE JIM JONES REVUE
The Savage Heart
Play It Again Sam

Little Richard meets MC5 -metodilla perustavanlaatuisia bluesrokkeja rynttäävä Jim Jones reuhkoineen jatkaa kolmannella albumillaan tuttujen katuojien nuohoamista. Ruokotonta rokuhuutoa ja instrumenttien rokupieksentää riittää kuten aiemminkin, mutta mukana on aiempaa enemmän Nick Cave -koulukunnan hyytävää tummuutta ja Tom Waits -laulutunneilla omaksuttua ärinää. Tämä lievä ”täysiä tai ihan vitun täysiä” -dynamiikan ja tempojen vaihtelu tekeekin Savage Heartista bändin tähän mennessä tasapainoisimman pitkäsoiton.

Riffit ja boogie ovat yhä rock’n’rollin historiasta tuttua mutaa, välillä vain näkökulma niihin on entistä vinksahtaneempi. Äänimaailma on myös tottua hevimpi. Hevi on kuitenkin enemmän läsnä yleisessä atmosfäärissä kuin kitarasäröissä.

Lopetusveisu Midnight Oceans & The Savage Heart on jo jonkinlaista synkkää taiderokkia. Ei kannata silti säikähtää, sillä suurin osa levystä on raivopäistä narikka-aivojen tykitystä. It’s Gotta Be About Me, Never Let You Go, Where Da Money Go? ja Catastrophe varmasti räjäyttelevät rasvispunkkaripankkeja ympäri maailmaa.
The Jim Jones Revue ei yhäkään ole edes maailman toiseksi omaperäisin rockbändi, mutta hemmetin tarpeelliselta sen meuhkaus kuitenkin kuulostaa.

Lisää luettavaa