JOANNA NEWSOM: Divers

Arvio julkaistu Soundissa 11/2015.
Kirjoittanut: Eero Kettunen.

Arvio

JOANNA NEWSOM
Divers
Drag City

Aiemmalla tuotannollaan Kate Bushin kanssa samaan kategoriaan nostettu eli maasta taivaaseen kehuttu lauluntekijä Joanna Newsom lähestyy kolmen levyn mittaisen, tyhjentävän Have One On Me -eepoksen (2010) jälkeen maltillisemmin. Divers, reilusti alle tuntiin mahtuva 11 biisin kokonaisuus antaa kuitenkin ihmettelemisen ja haltioitumisen aihetta hamaan tulevaisuuteen asti.

Newsomin luomusten pohjalla soi blues, kantri, barokkimusiikki, kansansävelmät tai mikä milloinkin. Sävellyksissä olisi ydintä vaikuttaa pelkästään pianolla tai harpulla säestettyinäkin. Ei silti ollenkaan haittaa, että usein niiden sovitukset ja soitinnukset tuovat kappaleisiin stimuloivia ulottuvuuksia ilman turhaa paisuttelua. Lisäksi artistin upottavat lyriikat alkavat olla omaa luokkaansa.

Diversin äänikuva on mielettömän kirkas ja yksityiskohtainen. Lähemmässä tarkastelussa sen sävyjen skaala on päätähuimaava. Etäisyyttä ottaessa lukemattomista detaljeista hahmottuu abstrakti mutta aisteja miellyttävä teos. Kaikesta kuulee, että tämän albumin eteen on nähty hirveästi vaivaa. Sillä ei ole lainkaan sijaa improvisaatiolle, mutta se kuulostaa eläväiseltä ja todella intensiiviseltä.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa