JOHN CALE: Music For A New Society

Arvio julkaistu Soundissa 2/2016.
Kirjoittanut: Ole Nerdrum.

Arvio

JOHN CALE
Music For A New Society
Domino

YHTEISARVIO:

M: Fans ★★★

Music For A New Society ★★★★

Entisen Velvet Underground -jäsenen John Calen pitkä sooloura on vierähtänyt taiteellisen rockin merkeissä. Tällä kertaa persoonallisella laulaja-multi-instrumentalistilla on tarjottavanana uusintajulkaisu klassikkolevy Music For A New Societysta (1982) ja siitä lisäksi uusintamuokkaus täysimittaisen M: Fans -levyn muodossa. Music For A New Society kuulostaa yhä yhtä kiehtovalta kuin ilmestyessäänkin. Albumilla yhdistyvät Calen utuinen improvisointi, synkät yksinpuhelut, ja hienostuneet popkappaleet kuten Taking Your Life In Your Hands, Thoughtless Kind ja Chinese Envoy.

M: Fansilla Cale ja bändinsä käyvät reippaasti käsiksi Music For A New Societyn kappaleisiin ja muokkaavat niistä alkuperäisiä täyteläisempiä ja enimmäkseen konevetoisia versioita, joissa ajoittain kuuluu Depeche Moden kaltaista synkkyyttä. Perusrytmikonenakutus latistaa hetkittäin levyn tunnelmaa ja muutenkin tuntuu siltä että Cale on osassa kappaleita tyytynyt tyylistään poiketen hiukan ”myyvempiin” ratkaisuihin.

Lisää luettavaa