JOSH ROUSE: 1972

Nebraskassa syntyneen, mutta nykyisin Nashvillestä käsin huseeraavan Josh Rousen 1972 on paitsi erinomaisen nautittava kuuntelulevy (vrt. lukuromaani) myös napakka osoitus siitä, ettei kaikki musiikillinen retroilu ole automaattisesti onttojen jäljitelmien väsäämistä. Aiemmalla kolmella albumillaan Rouse on herättänyt vahvoja lupauksia ja nyt ne lunastetaan rytinällä. Muun muassa Lambchop-joukkion nerokkaan pääjehun Kurt Wagnerin kanssa aiemmin yhteistyötä tehnyt laulaja-lauluntekijä iskee itsensä juurevan ja aivoilla varustetun amerikan popin kärkinimien listalle.

Rouse tekee tempun eräänlaisella teemalevyllä, jonka kymmenen kappaletta kytkeytyvät toisiinsa ja levyn otsikkoon lähinnä tunnelman ja soundimaailman kautta. "She was feelin' 1972/grooving to a Carole King tune" -säkeet säätävät harvinaisen tehokkaasti moodin kohdalleen jo albumin ensi sekunneilla. Taustalla soljuvat soinnut ja äärimmäisen pehmeät analogisoundit vievät ajatukset todellakin Carole Kingin ja muiden legendaaristen singer-songwritereiden kulta-aikaan. Tapestry-kuningattaren perään assosiaatiot kulkevat muun muassa Brian Wilsonin ja Burt Bacharachin suuntaan, vaikkei Rouse missään vaiheessa tee puhtaita pastisseja. 1972-albumin hienous onkin tässä: pop-historiasta on haettu mausteita ja virikkeitä samalla kun asian ydin eli laulut kuulostavat etupäässä artistilta itseltään. Toki levyn tarttuvin raita Love Vibration on kuin suoraan nyhjäisty kalifornialaisista kokkelivekkulibileistä reilun kolmen vuosikymmenen takaa.

Suorien retro-trippien vastapainona kuullaan myös vähäeleisimpiä ja enemmän Rousen aiempien levyjen tilittävämpää tyyliä muistuttavia lauluja. 1970-luvun alun valkoisilla pop-kliseillä ja Marvin Gaye -henkisillä erotiikka-grooveilla leikkiessäänkin Rouse tekee erinomaisen oivaltavaa ja tässä ajassa relevanttia musiikkia. Lisäpisteitä albumi saa loppuun asti hiotusta ilmeestään: hyvät laulut, erinomainen soitto ja klassinen tuotantojälki on paketoitu musiikin kanssa kauniisti kimpassa soiviin väreihin.