JUKKA POIKA JA JENKKAREKKA: Apajilla

Arvio julkaistu Soundissa 04/2006.
Kirjoittanut: Pekka Laine.
Voi vääräuskoista kyynikkoa! Ehdin jo epäillä, että suomalaisen 2000-luvun reggaebuumin keihäänkärki Jukka Poika olisi lähtenyt toiston tielle musiikillisen eväskorinsa lähes tyhjäksi popsineena. Ensimmäinen Jenkkarekka-albumi soi korvissa laimeasti eikä herran levytetystä tuotannosta ole löytynyt pitkäsoittojen mitassa vastinetta kovimpien yksittäisten kappaleiden ja live-vetojen herättämiin odotuksiin.

Arvio

JUKKA POIKA JA JENKKAREKKA
Apajilla
Jenkkarekka

Voi vääräuskoista kyynikkoa! Ehdin jo epäillä, että suomalaisen 2000-luvun reggaebuumin keihäänkärki Jukka Poika olisi lähtenyt toiston tielle musiikillisen eväskorinsa lähes tyhjäksi popsineena. Ensimmäinen Jenkkarekka-albumi soi korvissa laimeasti eikä herran levytetystä tuotannosta ole löytynyt pitkäsoittojen mitassa vastinetta kovimpien yksittäisten kappaleiden ja live-vetojen herättämiin odotuksiin.

Apajilla on napakka orgaaninen isku vasten tämän epäilevän Tuomaan naamaa. Jukka Poika Jenkkarekkoineen on tehnyt loistavan suomalaisen reggaelevyn, joka saattaa hyvinkin olla luontevin jamaikalaisen rytmimusiikin ja kotikielemme liitto tähän mennessä. Ehkä tämä albumi onkin se kisällin työnäyte ja aiemmat työt vasta introa.

Jenkkarekan ykkössuhari on saanut sanomisen tarpeen ja viihdyttäjän vaistot hienosti balanssiin. Tyhmä mies- ja Joka maataan viljelee -laulujen tapaiset opettavaiset saarnat saavat hyvän vastapainon Massii- ja Kollega Rock -kappaleiden humoristisemmista arjen kuvauksista. Jos maailmassa olisi edes vähän rotia, viimeksi mainitusta Timo Rautiaisen, Ismo Alangon ja PMMP:n reggaenippuun sitovasta kuvaelmasta tulisi massiivinen kesähitti.

Jukka Poika laulaa paremmin kuin koskaan eikä Jenkkarekan kepeästä varhaisreggaepoljennosta 1980-luvun alun piiskaavampaan biittiin taipuva työstö jätä juuri tilaa mussutukselle. Levyllä kuullaan myös sovituksellisesti oivaltavia vetoja, esimerkkinä vaikkapa jousien ja kontrabasson hengityksen varassa lepäävä Hyvä mies, joka osoittaa kuinka rytminen imu luodaan ilman julkisoitettua rummun lyöntiä.

Todellinen kvanttiloikka on otettu tuotantopuolella. Soundit ovat tuhteja, mutta niiden päällä on samaa taikapölyä ja ihmemultaa kuin 1970-luvun painavilla roots-kiekoilla. Lämpimästi särähtelevät lauluosuudet ja aavistuksen tomuisina rokkaavat rytmit muodostavat soinnillisesti upean kokonaisuuden.

Lisää luettavaa