Joskus on huojentavaa huomata, että tietyt perusasiat pysyvät ennallaan. Erityisen ravitsevalta se tuntuu näinä kaksinaismoralismin, muukalaisvihan ja selkärangattoman nettiherjaamisen aikoina.
Suomi-reggaen kolmikymppinen veteraani Jukka Poika on palannut juurilleen; taustabändinä toimii nykyään Sound Explosion Bandina tunnettu alkuperäinen SCB-rytmiryhmä vuosimallia 1999, jonka timanttista beatia levyllä somistavat torvet, synat ja stemmat. Nopeasti muuttuvassa skenessä Jukka Poikaa ei voi sanoa kovinkaan muodikkaaksi artistiksi. Touhusta kun puuttuu kaikki postmoderni merkityksillä kikkailu ja (teko)taiteellisuutta korostavat manööverit, jopa uutuudenviehätys.
Kylmästä lämpimään vaikuttaa erolevyltä, ja välillä teemaa korostetaan kiusallisuuteen asti. On varmasti ihmisiä, jotka haluaisivat reggaeltaan mieluummin yleismaailmallisempaa tai toisaalta tarkemmin fokusoitua sanomaa vereslihaisen parisuhdepohdiskelun sijaan. Levyn avaava Ikirouta pelaa mainiolla sanojen rytmityksellä. Henkilökohtaisen tekstin voi kuitenkin tulkita myös laajemmasti: ”En kaipaa sun ikiroutaa/en tarvi sun napajäätä/se on liian viileetä elämää.”
Hienon nimikappaleen melodia on yksi osoitus siitä, kuinka paljon Poika on kehittynyt säveltäjänä. Onneksi joukossa on myös tutumpaa yhteiskunnallisempaa kritiikkiä, joista etenkin Hidas nousee levyn kärkibiisien joukkoon. Tukoksii -biisin huuliharpulla kustomoitu rhythm & blues -groove riisuu aseista.
Jos kollega Arttu Tolonen kiitteli Bommitommin tuotantoa Raappanan Päivä on nuori -levyllä (2007), on mukava todeta, että sama voittokulku jatkuu Kylmästä lämpimään -albumilla. Soundillisesti se on raikas, iskevä ja kuitenkin orgaaninen eikä se kuulosta kerta toisensa jälkeen lämmitellyltä 1970-luvun rootsilta tai popilla vesitetyltä hutulta, vaan soi tiukasti nykyajassa. Silti, tai paremminkin siksi, Kylmästä lämpimään tuntuu aidosti eheyttävältä ja mieltä lämmittävältä albumilta.
Jukka Poika vastasi muutamaan kysymykseen uuden levyn tiimoilta. Kylmästä Lämpimään lienee tematiikaltaan erolevy. Miten päädyit tällaisten asioiden pariin?
– Joo, onhan tuolla levyllä enemmän ihmissuhdekappaleita kuin edellisillä levyillä yhteensä. En tiedä, onko se tämä kolmenkympinkriisi, joka on saanut käsittelemään näitä asioita. Nyt en olisi voinut yksinkertaisesti kirjoittaa mistään muusta aiheesta. Mutta ei mun elämässä ole päällä sellaista kriisiä kuin tästä levystä voisi päätellä.
– Toki mulla on erilaisia omakohtaisia kokemuksia, mutta siinä on vasta siemen biisille. Jos kirjoittaisin biisejä vain omakohtaisista kokemuksista, niin ei siitä kovin kiinnostavia kappaleita vielä syntyisi. Ihmissuhteisiinhan voi löytää loputtoman määrän erilaisia näkökulmia.
Levy on soundillisesti upea. Minkälaisia mielikuvia teillä oli soinnista levyä tehdessänne?
– Halusin levylle mukaan bändin, koska en ole tehnyt pitkään aikaan bändilevyä. Olin kyllästynyt tuottamaan musiikkiani itse, eikä mulla ollut kunnollisia äänitysmahdollisuuksia omasta takaa. Tahdoin jakaa mahdollisimman paljon vastuuta levyn teossa kollektiivisesti tuottajalle sekä bändille.
Olet julkisesti kertonut olevasi rastafari. Miten vapaasti voit toteuttaa itseäsi tämän päivän Suomessa?
– En ole kokenut, että minuun suhtauduttaisiin eri tavalla uskoni takia, eikä välitön ristiinnaulitsemisen uhka ole siis akuutti. Onhan tässä maailmassa tosi helppo eksyä, ja yhteys itseen ja sisimpiin asioihin on haastavaa, mutta hengellisen tien kulkijalla on silti mahdollisuus löytää rauhaa. Vapautta on olemassa, jos sitä saa omasta lähiympäristöstään.
Mikä käsitys sinulla on siitä, kun nykyään uutisoidaan jatkuvasti maahanmuuttopolitiikan ongelmista ja lisääntyneestä rasismista?
– Jos tällainen ongelma on todella olemassa ja siihen haetaan syitä, juontuu pahoinvointi mielestäni ihmisten ravitsemiseen ja sitä kautta rappeutumiseen. Ihmisillä ei tunnu olevan enää käsitystä siitä, miten tätä konetta pitäisi hoitaa. Mieli on yhtä kehon kanssa, ja kun kroppa voi huonosti niin mielikin voi. Vasta sen jälkeen kun nämä asiat ovat tasapainossa, voidaan kulkea kohti hengellisyyttä.
– Nykyään myös lasten kouluelämä ja vanhempien työkulttuuri ovat todella kaukana toisistaan. Lapset eivät saa vanhemmilta oikeanlaista esimerkkiä ja johdatusta. Vanhin lapseni sanoi ensimmäisen kerran seitsemänvuotiaana:”Isi, minusta tuntuu, että olen hyödytön.” Se on aika raffia. Kun nämä kaikki asiat summaa yhteen, niin on ihan järkeen käypää, että ihmiset voivat pahoin.
Teksti: Sami Nissinen
