JUKKA TOLONEN: Summer Games

Arvio julkaistu Soundissa 05/2004.
Kirjoittanut: Pekka Laine.
Reilun kolmenkymmenen vuoden takainen pop-ilmasto muistuttaa näin etäältä katsottuna mummovainaan painekattilaa: asiat kypsyivät siinä hämmästyttävällä vauhdilla. Suomalaisen kitarismin suuri sankarihippi Jukka Tolonen käyköön hyvästä esimerkistä.

Arvio

JUKKA TOLONEN
Summer Games
Love Records

Reilun kolmenkymmenen vuoden takainen pop-ilmasto muistuttaa näin etäältä katsottuna mummovainaan painekattilaa: asiat kypsyivät siinä hämmästyttävällä vauhdilla. Suomalaisen kitarismin suuri sankarihippi Jukka Tolonen käyköön hyvästä esimerkistä. Miehen loppuvuodesta 1971 taltioitu esikoissoolo kuulostaa lähinnä nuoren miehen näyttämisen halua tulvivalta jazz rock -paahdolta, kun taas pari vuotta myöhemmin purkitettu Summer Games soi viisasta ja raukeaa seestettä.

Tolonen on epäilemättä ollut aikalaisdiggareille ja muusikkotovereille tärkeä levy. Oman kylän poika otti kiekolla etumatkan maailman huippukepittäjiin kiinni ja viritteli siinä sivussa ajanmukaisessa hengessä siltaa rockin ja jazzin maailmojen välille. Nyt virtuoosinumerot, kuten Elements ja Ramblin', kolaavat levottomalla ja hieman koomisella tavalla. Albumin pankinräjäyttäjä on yhä Mountains, Pekka Pöyryn ylimaallisella foni-introlla starttaava meditaatio, joka myös näyttäytyy porttina tulevaan.

Summer Games laulaakin huomattavasti syvemmälle poraavaa laulua. Teknisestä osaamisesta on tullut renki ja pääosassa on vahva sävellyksellinen ote ja musiikin yleistunnelma. Edelleen täytyy ihastella kuinka hyvin Tolonen on ottanut etnisiä ja muita rockin ulkopuolisia vaikutteita hanskaan.

Itämaiset sävyt ja akustiset maalailut eivät sotkeudu päämäärättömäksi fiilistelyksi, vaan selkeät melodiset ideat pitävät kiitettävästi katseen pallossa. Ykkösluokan jazz-puhaltajien ryydittämä musiikki maistuu yllättävän ajankohtaiselta. Liekkien, nollapisteiden ja kuusumun pehmittämä nykytodellisuus on täydellisesti synkassa Tolosen ajattoman ja helposti lähestyttävän vision kanssa. Nykyprogeilijat tosin ovat vielä oppilasasemassa tämän pitkätukkaisen popin klassikon edessä.

Toivottavasti uudet sukupolvet säveltävät omat kesäleikkinsä yhtä suurella intohimolla ja lahjakkuudella kuin nuori Jukka Tolonen aikanaan. Lempeän viihdyttävä Summer Games kuuluu suomalaisen edistysrockin suuriin levyihin. 

Lisää luettavaa