Onnistuessaan hittihuudatuksissa JVG on pitelemättömämpi kuin kukaan kollegansa ja yksittäisten pommien ohella duon levyillä on usein hienoja ”albumiraitojakin”. Duo ei ehkä taivu yhtä helposti mummoja myöten kaikkia miellyttävään soundiin. Yksi jalka on ehkä liian tukevasti hiphopissa ja klubimusassa.
Poppinirvanaa tavoittelevat laulukertsit ovat tämän levyn vaikein kohta ja ikävän yleinen kikka räpissä laajemminkin. Mitä dramaattisemmin laulaja tulkitsee, sitä keinotekoisemmalta tehokeino tuntuu, eli Jipun kuunteleminen on tässä yhtä vaikeaa kuin Samuli Edelmannin Cheekin levyllä. Anna Abreun kanssa tehty Huominen on huomenna on kuitenkin levyn pohjanoteeraus sekä tuotantona että tekstinä. Stigin ja Karri Koiran suoritukset taas toimivat täysillä. Niistä puuttuu se pakotettu paatos, jonka rock- ja poplaulajat tuovat mukanaan tähän kontekstiin.
Muuten erityisesti pisteet hauskasta possebiisistä Mist sä tuut? ja yhdestä DJPP:n legendaarisen Tuottajalevyn helmestä Puhelimet kii sekä Jengi ku jengistä, joka on tämän levyn potentiaalisin areenaluokan tykki.
Rokkia ja sporttia ei koskaan toiminut yhtä hyvin kuin JVG:n versio musiikin ja urheilun fuusiosta. Kulttuuriahan molemmat olevat.