Totuus on tylsää. Bluesmuusikko Seasick Steve ei olekaan nimeltään Wold, vaan Leach. Ikääkin on kymmenen vuotta vähemmän. Vaikuttaako tällainen juksaaminen itse musiikin diggaamiseen? Ei välttämättä, mutta kriitikkona olen hieman ärtynyt, kun menin tähän halpaan.
Keepin’ The Horse on äijän jo kahdeksas levy, tällä kertaa tupla. Ykköslevyn kaikki kappaleet ovat omia veisuja. Aivan kuin hemmo olisi paljastuttuaan hylännyt löysän spurguvaihteen ja esittelee kitaristina hienoja näppäilytaitojaan. En ole biiseistä yhtä innostunut kuin aiemmin, koska Steve on alkanut toistaa maneereitaan ja tuoreus on kateissa. Tosin Grass Is Greener on mainio kantrikipale.
Kakkoslevyllä Steve esittää akustisesti kantria yksin. Ikävä kyllä levyn parhaat biisit ovat kaikki tällä levyllä ja ne ovat covereita: I’m So Lonesome, Everybody’s Talkin’ sekä Gentle On My Mind. Ehkä se kertoo jotain sävelkynän tylsymisestä.
Seasick Steve on kuin kahden ja puolen tähden 80-luvun blueshotelli: hieman kulahtanut, pinnoissa kuluneisuutta, hissi puuttuu ja biljardista on viety pallot. Kuule Steve! Pitäisikö sinun siirtyä kokonaan kantriin ja covereihin? Ääntä ja karismaa sulla kyllä riittää.
