Karhumaurista puhuttaessa on vaikea sivuuttaa sitä seikkaa, että samainen Mauri on julkaissut Drowsy-nimellä albumeita maineikkaan brittiläisen Fat Cat -levymerkin kautta. Yhtiö on julkaissut muun muassa sellaisien kulttisuuruuksien kuin Animal Collectiven, To Rococo Rotin ja Vashti Bunyanin levyjä.
Karhumauri syntyi vahingossa ja luontevasti, eivätkä lähtökohdat ole kovinkaan erilaiset Drowsyyn nähden. Mauri Heikkisen kappaleet ovat tyyliltään yhä sitä viistomman laidan folkpoppia. Kun Drowsyn tapauksessa on tavattu mainita Syd Barrett ja Robert Wyatt niin Karhumaurin musiikin luulisi kelpaavan esimerkiksi Pekka Strengin ja Sami Kukan ystäville.
Kun tuotantovetoisessa Drowsyssa Heikkinen vastasi lähes kaikista instrumenteista, on hänellä nyt taustallaan yhtye. Komppi on kauttaaltaan pehmeästi keinuvaa, ja instrumentaatio akustista. Musiikillisesti Heikkinen ei tavoittele suurta draamaa, vaan pienimuotoiset ja kiireettömät näppäilyt hurmaavat huomaamatta. Etenkin kiireetön ja kaunis valssi Mielien ja Saimaalla tuudittavat kuuntelijan makoisille päiväunille.
Karhumauri laulaa enemmän sisäisestä kuin ulkoisesta maailmasta, eikä kappaleissa ole perinteistä sinä-minä -asetelmaa vaan enemmänkin positiivisvireistä tunnelma- ja luontokuvausta. Debyytin perusteella on vielä vaikea sanoa, onko Karhumauri lintu vai kala.
Karhumauri alias Mauri Heikkinen kertoi Soundille kuulumisiaan kesämökiltään.
Olet tehnyt aikaisemmin musiikkia englannin kielellä. Syntyikö suomenkielistä materiaalia helposti vai pitikö kirjoittaminen opetella uudestaan?
– Ensimmäisen suomenkielisen biisin tein ihan vitsillä, ja ajattelin etten tätä kumminkaan jatka. Sitten yksi päivä tein huvikseen biisin Saimaalla ja soitin sitä kaverille. Se sanoi, että tämähän kuulostaa aika hyvältä. Yllättäen olin vähemmän itsekriittinen tekstien suhteen kuin englannin kielellä sanoittaessani. Biisejä alkoi syntyä helposti.
Musiikkiasi voi kuvailla sisäänpäin kääntyneeksi. Minkälaisia tunnelmia haluat herättää musiikillasi?
– Onhan siellä sellaisia omia mietintöjä. Lähtökohtaisesti tein vain biisin, jos jotain oli mielessä. Yksi biisi syntyi niin, että kysyin kaverilta, mitä sille kuuluu ja tein siitä biisin. Yritin tehdä tekstin yksinkertaiseksi ja yleistäväksi ja välttää sellaista liian suoraa kerrontaa.
– Luontoteema tulee suoraan siitä, että olen paljon mökillä. Yksi päivä kävelin metsässä ja sudenkorento lenteli siinä. Aloin laulaa ”suu-suu-sudenkorento”. Siitä tuli mieleen, että olisi hienoa jos voisi hakea kaiken ruoan metiköstä, ja että se sudenkorento toimisi siinä oppaana. No, en lopulta toteuttanut tätä ajatusta käytännössä, mutta biisi siitä tuli.
Musiikkisi yhtenä peruselementtinä on aina ollut folkmaisuus. Mitä folk sinulle merkitsee?
– Se on se tunne, mikä tulee siitä musiikista. Sellaiset suorat lyriikat ja kaikki mitä siinä on istuu itselleni. En yksin ollessa hirveästi jaksa hc:ta kuunnella, tosin sekin alkaa nykyisin uppoamaan hissuttelun vastapainona.
– Itsehän aloitin musiikin konetouhuista. Sitten löysin isän vinyylit, joiden kautta kiinnostuin tällaisesta.
Keitä suomalaisia lyyrikkoja arvostat?
– En ole juurikaan kuunnellut suomalaista musiikkia. Se vain tulee jostain teinivuosista, kun silloin oli se tunne, että se kieli kuulostaa laulettuna hirveltä. Olen myös tosi paska lukemaan kirjoja, joten on hankala sanoa sieltä suunnalta mitään vaikutteita.
Olet levyttänyt Drowsy-nimellä Fat Cat -yhtiölle. Mikä on Drowsyn tilanne tällä hetkellä?
– Olen miettinyt, että pitäisikö tehdä uusi Drowsy-lätty. Aloitinkin sen jo. Tein kuusi uutta biisiä, mutta se on jäänyt kesken. Kaipa tilanne on yhä se, että jos teen levyn, josta ne siellä tykkää, niin ne sen julkaisee. Ei ole mitään sopimusta levyjen määrästä tai ajasta.
– Alun perin se lähti liikkeelle siitä, että lähettelin niille demoja, ja ne pyysi niitä lisää levyä varten. Siitä seurasi keikkoja Englannissa ja Pohjoismaissa. Ensimmäinen keikka oli Brightonissa ennen kuin ensimmäinen levy oli edes ulkona. Kyllä sieltä hyvää palautetta tuli, ja ihmiset tulivat keikan jälkeen kehumaan, että sulla on hyvä ääni ja hyvää musiikkia.
TEKSTI: Sami Nissinen