Riston pestaaminen taustabändiksi tuo virkistäviä tuulia Peitsamon maailmaan. Yhteistyö on parhaimmillaan juuri niin herkullista kuin kuvitella saattaa: Peitsamon englanninkieliset ränttätänttäbiisit kulkevat samaa, tehokkaaksi todettua rataa kuin lukemattomilla aiemmillakin albumeilla, mutta Risto Ylihärsilä (koskettimet, rummut), Minna Kortepuro (basso) ja Tuomas Eriksson (kitara) vievät sovitusideoillaan homman uusille taajuuksille.
Back In The DDR tai You Should Eat No Pills kuulostavat tutulta Peitsamolta, mutta toisesta ääripäästä löytyvät Satan & A Bankerin kaltaiset huuruiset, vahvasti kaiutetut sovitukset, jotka tuovat mieleen 60-luvun autotallipsykedelian. Hurmaavaa kuultavaa on myös Kiss My Cadillacin huvipuistolounge.
Kuudentoista biisin levy sisältää monentasoisia hetkiä. Osa Peitsamon biiseistä on niin peruskauraa, ettei niitä pelasta edes Riston suhinat ja taustahuutelut. Toisaalta paikoin vähempikin kikkailu miksauspöydän takana olisi riittänyt, mutta kokonaisuutena levystä rakentuu kiintoisa ja tunnelmaltaan välitön ja rento paketti.
Saumattominta yhteistyö on nimibiisillä, jossa taustabändi pysyttelee harkitun taustalla lisäten rhythm’n’bluesin peruslatuja tallaavaan ralliin tehokkaasti imevän grooven pörinäbassolla ja koskettimilla. Hienosti rullaa myös singlebiisi Gotta Build A Railroad, Gotta Build A Train.
Tekstit ovat tuttua peitsamolaista rocklyriikkaa, josta kertovat jo laulujen nimet, kuten I’m Gonna Hoodoo You So Bad You Don’t Even Know Your Name.
