Katkeransuloinen punaniskahippi elää huhuista huolimatta – Willie Nelsonin mittava katalooki kasvoi taas yhdellä kelpo albumilla

Arvio julkaistu Soundissa 5/2017.
Kirjoittanut: Jussi Niemi.

Arvio

Willie Nelson
God's Problem Child
Legacy

Texasin punaniskahippi ei pysähdy. 83 vuotta mittarissa Willie Nelson pukkaa keikkaa ja levyä tiuhempaan tahtiin kuin paljon nuoremmat kilpailijat. Tämä on hänen 27. albuminsa pelkästään 2000-luvulla. “They say my pace would kill a normal man / But I’ve never been accused of being normal anyway / And I woke up still not dead today”, ukko laulaa reippaalla twangilla polkevalla Still Not Deadilla kuitaten näin netissä periodisesti julkaistut huhut kuolemastaan.

Luottotuottaja/biisintekijäkaveri Buddy Cannonin kanssa tehty God’s Problem Child on kokonaisuutena hyvää keskitasoa Willien mittavassa katalookissa. Sointi voisi olla omaan makuuni vähän karheampi, vaikkei se toki imelä ole. Isäntä kepittää uskollista nailonkielistä Triggeriään Mickey Raphaelin haikean huuliharpun, Jim Brownin kujertavien urkujen ja Bobby Terryn vienon steelin tuodessa sävyjä hillitysti pohdiskelevaan menoon.

Vähäeleisen jylhällä nimiraidalla kuullaan Tony Joe Whitea ja pian äänitysten jälkeen kuollutta Leon Russellia. Samantapaisissa mollitunnelmissa liikkuvat True Love ja A Woman’s Love kuuluvat levyn parhaimmistoon, mutta katkeransuloiset duuriballadit It Gets Easier ja Your Memory Has A Mind Of Its Own voivat nekin muodostua vielä standardeiksi. Delete & Fast Forward tavoittaa elämän kierron osuvasti ja sisältää viiltävän rivin: “The elections are over and nobody won”.

Lisää luettavaa