Yksi Suomen parhaista blues-muusikoista julkaisee soololevyn. Laulukieli on tällä kertaa suomi ja levyn avainfraasi on ”Ota mikä vaan ja ala soittaa. Tätä hetkeä ei tule toista”.
Keijon musiikki tuntuu hetkessä syntyneeltä. Se on tietenkin illuusio, koska nämä ovat selvästi johonkin pisteeseen sävellettyjä kappaleita. Keijon musiikki on täynnä rakoja ja säröjä. Se hajoilee, natisee, paukkuu, meinaa jäädä oman itsensä alle, mutta välillä sävellys on niin vankkaa tekoa ettei se tunnu lainkaan uhatulta tai empivältä − nimibiisi on hyvä esimerkki. Se synnyttää heti halun tehdä oma versio. Koti kaukainen tuo mieleen varhaisen Will Oldhamin, ajalta jolloin hän vielä julkaisi musiikkia nimellä Palace Music tai Palace Brothers.
Blues on varsinkin tekstipuolella aina ollut vaikea lokalisoida Suomeen, mutta tällä levyllä Keijo osuu komeasti napakymppiin kappaleessa Kuun alla. Se on kuin suomalainen versio Willie Dixonin Seventh Sonista. Tekstit ovat kautta linjan uskomattoman vahvoja, mutta Joskus tuntuu täytyy nostaa erikseen esiin. ”Jos sinne voi nähdä, sinne voi lähteä” on jotenkin musertavan hienosti sanottu. Ja kappale harhailee sinne tänne epämääräisesti…