Kent on saanut viime vuosina melko runsaasti osumia kriitikoiden suunnalta. Osittain varmasti syystäkin, mutta hieman tilanteesta on haiskahtanut paitsi väsyminen tuotteliaan ruotsalaisnelikon tekosiin, myös jonkin sortin alitajuinen pettymys siitä, ettei yhtye ole veteraani-ikäisenäkään suostunut pysyttelemään lestissään. Monelle kuuntelijalle – ja kriitikolle – olisi ollut helpompi sisäistää, että Kent olisi jatkanut Isolan ja Vapen & Ammunitionin viitoittamalla yksinkertaisella menestyslinjalla. Tämä ei kuitenkaan ollut Kentille hyväksyttävä vaihtoehto – ja onneksi niin.
Haastattelin Joakim Bergiä Soundiin alkuvuodesta 2005, juuri niihin aikoihin kun yhtyeen suosio oli pohjoismaissa huippulukemissa. Jo tuolloin Berg totesi, ettei yhtyeellä ole aikomustaan jäädä paikoilleen polkemaan ja että piakkoin ilmestyvä levy (Du och jag döden) tulisi olemaan selvästi aiemmasta linjasta poikkeava. Tuota ohjenuoraa yhtye onkin noudattanut siitä lähtien. Bergistä ja muista Kentin musikanteista välittyi tuon iltapäivän aikana vilpitön rakkaus ja ansaittu ylpeys tekemäänsä musiikkia kohtaan.
Kent ei vuosikausiin ole edes yrittänyt ratsastaa trendien harjalla
Aivan terävimmillään Kent ei kuitenkaan viime vuosina ole ollut. Jokaiselle Du och jag dödenin jälkeiselle levylle on mahtunut hyviä hetkiä, mutta yksikään ei ole kokonaisuutena ollut niin hyvä kuin toivoa olisi voinut. Nyt osutaan jo melko lähelle. Tigerdrottningen-levyn ensimmäinen maistiainen La Belle Epoque antoi osviittaa siitä, että Kent on erittäin hyvässä vedossa ja koko levy todistaa ounastelun oikeaksi. Toista La Belle Epoquen tasoista, tulevaa klassikkoa ei levyltä löydy, mutta hyviä kappaleita kautta linjan. Dramaattinen Innan himlen faller ner nousee välittömästi esiin, kuin myös pidättelevällä diskobiitillä etenevä avauskappale Mirage.
Vaikka Kentin ura on sisältänyt pieniä ylä- ja alamäkiä, ei sen luovuus ja kekseliäisyys ole osoittanut juurikaan tyrehtymisen merkkejä. Kent ei vuosikausiin ole edes yrittänyt ratsastaa trendien harjalla ja osittain tämän takia yhtyeen ura on muodostunut näin pitkäksi. Ainoa tapa pysytellä ajassa kiinni on kulkea rohkeasti omia polkujaan, muista välittämättä. Tämän Kent on onneksemme oivaltanut jo ajat sitten.
