KESÄ: Kesä

Arvio julkaistu Soundissa 4/2015.
Kirjoittanut: Arttu Seppänen.

Arvio

KESÄ
Kesä
Svart

Svart Records on noussut yhdeksi mielenkiintoisimmista kotimaisista julkaisijoista, jonka kautta on viime aikoina julkaistu suomiundergroundin klassikoita sekä uusia hyviä tulokkaita, kuten Lasten Hautausmaata ja Tähtiporttia. Kesän kohdalla yhtiön seula tuntuu pettäneen.

Kesässä kaikuu 1980-luvun suomalainen post punk ja new wave, selkeimpänä esikuvana ensi kesänä Provinssirockissa paluukeikan tekevä Musta Paraati. Painostava soitanta yhdistettynä laulaja Toni Salmisen monotoniseen lauluääneen ja naiiveihin sanoituksiin tekevät kuuntelusta valitettavan raskaan ja vaivaannuttavan kokemuksen. Parin kappaleen jälkeen tekisi mieli kaivaa jo muuta kuunneltavaa.

Levyn loppupuolella kappaleissa kuten Harju ja Harmaakuvia saadaan sointiin jo enemmän tarvittavaa väriä, mikä muutoin levyltä puuttuu täysin äänimaiseman ollessa kolkon mustavalkoista teräksen ja betonin hankausta kumisevassa tehdashallissa. Levyn päättävässä Pääskyvuoressa bändi onnistuu luomaan parhaiten tavoittelemansa ahdistavan ja painostavan tunnelman rumpujen kolistessa mielipuolisesti Salmisen maanisen laulun päälle, mutta näihin goottimaisiin sanoituksiin kaapistani ei löydy tarpeeksi vahvoja meikkejä ja hiuslakkaa.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa