THE KILLERS: Hot Fuss

Arvio julkaistu Soundissa 09/2004.
Kirjoittanut: Jari Jokirinne.
The Killers on tällä hetkellä yksi kuumimmista bändeistä Britanniassa, mutta omassa kotimaassaan Yhdysvalloissa se on jäänyt vähemmälle huomiolle. Ei siis ole yllättävää, että bändin sointi on vahvasti 80-luvun isoihin brittinimiin kallellaan.

Arvio

THE KILLERS
Hot Fuss
Island

The Killers on tällä hetkellä yksi kuumimmista bändeistä Britanniassa, mutta omassa kotimaassaan Yhdysvalloissa se on jäänyt vähemmälle huomiolle. Ei siis ole yllättävää, että bändin sointi on vahvasti 80-luvun isoihin brittinimiin kallellaan. The Curen, Duran Duranin ja Morrisseyn vaikutus selvästi havaittavissa, eikä The Killers ole näitä jälkiä edes yrittänyt peitellä.

Soundipolitiikkaa tärkeämpää on kuitenkin se, kuinka monta hyvää kappaletta bändi on Hot Fussille pystynyt haalimaan. Hittisinkku Somebody Told Me viestitti kovasta potentiaalista, mutta en jaksanut uskoa lennon jatkuvan yhtä villinä myös pitkäsoitolla.

Olin väärässä. Hot Fuss on täynnä hyvällä sykkeellä eteneviä ja positiiviselta kalskahtavia biisejä, joiden pariin palaa mielellään yhä uudestaan. Edes ilmiselvät The Cure-pastissit (kuten Jenny Was A Friend Of Mine) eivät taltuta sitä nuoruuden intoa, joka levyltä puskee läpi. Erityinen kunnianmaininta täytyy antaa johtohahmo Brandon Flowersille, jolta löytyy tarpeeksi pokkaa heittäytyä aivan taitojensa äärirajoille. Muut jäsenet hoitavat roolinsa astetta hillitymmin, mutta luultavasti ainakin pieni pilke silmäkulmassa.

Toivottavasti The Killersin ura ei tyssää nopeaan nousuun ja lehdistön turhaan hypetykseen, sillä kyseessä on timantikova ryhmä. Kun bändin keski-ikä on vasta 22 ja rapiat päälle, voi plakkariin kolahtaa tulevaisuudessa se ihan täydellinen viiden tähden levykin. 

Lisää luettavaa