KOLMAS NAINEN: Me ollaan ne

KOLMAS NAINEN
Me ollaan ne
Universal

Kolmannen Naisen uuden tulemisen kakkos-albumi tekee parasta mahdollista kunniaa välillä pahanlaatuisesta inflaatiosta kärsineelle suomi-rockille. Hyvien asioiden pysyvyyttä reilut 30 vuotta sitten perustetussa ja tuolloin Dr. Feelgoodista innoitusta hakeneessa yhtyeessä edustaa Pauli Hanhiniemeen kiinni kasvaneen ruutupaidan lisäksi se, että bändissä soittaa yhä alkuperäinen viisikko. Menestyksekkään tanssipopin tekijäksi väliaikaisesti poistuneen Timo Löyvän seuraajaksi tulleen Timo Kivikankaan mukanaolon myötä bändin kitaristitrio soi Me ollaan ne -albumilla järisyttävän sävykkäästi ja monikerroksisesti. Ryhmän keskinäinen kemia toimii muutoinkin ihailtavasti. Hanhiniemi on säilyttänyt tuoreutensa niin laulajana kuin tekstittäjänäkin, ja Raimo Valkaman ja Pasi Kallioniemen rytmikaksikko luo soinnille jäntevän perustan.

Yhdeksännen Kolmas Nainen -albumin kunnianhimoisin raita on Sakari Pesolan ja Hanhiniemen Tuulen huuhtoma, jonka dramaattinen räjähtävyys on sukua Paul McCartneyn Live And Let Die -klassikolle. Klassista bluestematiikkaa varioiva Piru piti pitseeriaa riffaa ankarasti ja Kaupunki on aavikko hipoo westernistä tunnelmaa. Farfisainen Syy vai seuraus tuo yhtä yllättäen mieleen Edwyn Collinsin A Girl Like You -hitin kuin Pensseli Don McLeanin niin ikään maalausaiheisen Vincentin.

Lähimmäksi rock’n’roll-juuriaan Kolmas Nainen palaa Hevonpaskankuninkaalla, jonka jälkeen Ehkä pian päättää erinomaisen rockalbumin seesteisenä, mutta samalla hivenen pelottavana.