Kolmen tähden thrashia – The Haunted jatkaa tutulla linjallaan

Arvio julkaistu Soundissa 7/2017.
Kirjoittanut: Nuutti Heiskala.

Arvio

The Haunted
Strength In Numbers
Century Media

The Haunted on aina ollut tasainen kolmen tähden bändi. Ruotsalaiset ovat tehneet luotettavan hyvää jälkeä jo yli kaksikymmentä vuotta. Varsinaista klassikkolevyä bändi ei kuitenkaan ole pystynyt tekemään, eikä Strength In Numberskaan sellainen ole. Vaikka laatu onkin ollut tasaista, samaa ei voi sanoa tyylistä. Sen verran moneen suuntaan bändi on musiikkiaan vuosien varrella vienyt.

Edellisellä Exit Wounds -levyllään (2014) The Haunted palasi taas alkuvuosiensa suoraviivaisemman thrashin pariin ja pitkälti samoilla linjoilla Strength In Numbersillakin jatketaan. Se on ollut hyvä ratkaisu, sillä bändin liikkuessa omalla mukavuusalueellaan sille jää tilaa keskittyä soittoon. Uudella levyllä The Haunted kuulostaa vielä Exit Woundsiakin itsevarmemmalta. Riffit ovat iskeviä ja millintarkasti soitettuja ja Russ Russellin tuottaman levyn soundit ovat erinomaiset.

Lopulta Strength In Numbersia kuitenkin vaivaa sama ongelma kuin jokaista muutakin The Haunted -levyä tähän mennessä. Biisit eivät ole erityisen mielenkiintoisia. The Hauntedilla ei ole Slayerin tai Sepulturan kaltaista vahvaa omaa ääntä. Bändi soittaa perusthrashiaan hyvin, mutta komean kuoren alta löytyy aika vähän sisältöä.

Lisää luettavaa