KOTITEOLLISUUS: 7

Kotiteollisuuden niittokone rutisee ja kaataa kansaa laajemmin kuin koskaan, sillä "7" on yhtyeen tarttuvin ja helpoiten omaksuttava levy. Entistä harkitumpien kertosäkeiden lisäksi sanoitusteematkin osuvat, sillä jokainen meistä saa välittömiä mielikuvia sanasta Kaihola. Tämän viinaa kurlaavan kansan sydämet ovat tyhjiä, mutta raskaita kantaa.

Hynysen sanoitukset tasapainoilevat tunteikkuuden ja köyhän symboliikan rajamailla eikä siellä passitarkastuksia pidetä, rajan yli on helppo liikkua. Saatanan grillijuhlat Hulluutta ja humalaa -biisissä ja Sylin Jumalan suussa lonksuvat tekohampaat aiheuttavat myötähäpeää, mutta koko levyn mahtavimman hetken, Sylin kertosäkeen "maailma on kuin Perkeleen syli" -heitto toimii, sillä se on kylmä totuus.

Hulluutta ja humalaa on mielenkiintoinen avaus. Lähes mitätön biisi, joka kuitenkin saa junttauksellaan adrenaliinin virtaamaan ja kuulijan odottamaan. Tällä tavalla levyjen kaaria rakennetaan silloin, kun luottamus biiseihin on kova. Herkkuja on varaa ripotella tasaisesti.

Samasta syystä perushakkaus Pohjanmaan kautta, joka päivittää "hangesta hautaan, kieltä rautaan" -lauseillaan Mur-heellisten laulujen maata vuoteen 2005, on sijoitettu Sylin ja Raskas kantaa -biisin väliin. Kaksi avaraa kertosäettä vaatii väliinsä vauhdikkaampaa tamppausta.

Kertosäkeiden nostaminen on monessa kohtaa aiheuttanut säkeistöosien totaalista kalpenemista ja liiankin kovaa kontrastia. Murheen mailla -biisin haikeana tapailevaa kertoa kuuntelisi vaikka kuinka, mutta säkeistöjen lähes puhuttu örvellys tuntuu rinnalla alkeelliselta. Aivan kuin pitkään mietityn osan ympärille olisi pitänyt löytää äkkiä lihaa, ettei jää hyvä pätkä käyttämättä.

Yhä kertosäekeskeisempi lähestyminen on kuitenkin tervetullut suunta itseään varsin kapealla alueella ilmaisevalle yhtyeelle. Pienetkin uudet vivahteet ovat hyväksi, sillä seitsemännen levyn kohdalla pelkkä perusjuntta ei kelpaa, vaikka yleisöstä kuinka huudeltaisiin kaiken hyvän syntyneen ennen vuotta yksi ja kaksi. Uudelta kuulostaa esimerkiksi Kaiholan lopun juhlavana ja rauhassa jauhettava kitaramelodia, jonka tilalle Kotiteollisuus olisi joskus aikaisemmin painanut alkubiisin riffejä ajattelematta koristelua sen enempää.

Kotiteollisuus säilyttää tavaramerkkinsä, biisipohjien raskaan jyystön ja lähes humoristisen bassovoittoisen soundin, joskin vähän kirkastaen. Jos se tämän kovan ulkokuorensa joskus avaa ja päästää kansakunnan tuijottamaan arempaan sisimpäänsä, saattaa pelätty suomirock-leimasin napsuttaa mustikkaväriä perseille. Silloin tulee lähtö teuraaksi.