Kuin nuori Elvis ja vanha Johnny Cash samassa paketissa – Hayden Thompson on yhä nuorekkaassa vedossa

Arvio julkaistu Soundissa 4/2017.
Kirjoittanut: Asko Alanen.

Arvio

Hayden Thompson
Learning The Game
Bluelight

Jo vuonna 1954 ensimmäisen kerran levyttänyt rockabilly-legenda Hayden Thompson on löytänyt Suomesta hedelmällisen musiikillisen kodin Bluelight Recordsin ja Hollolan studion huomassa. Kolmas härmälevytys Learning The Game on moitteeton kimara autenttista billypohjaista kantria, rock’n’rollia ja siitä jalostettua  poppia. Kappaleet ovat Buddy Hollyn nimiraitaa lukuun ottamatta kaikki harvinaisempia helmiä, joista ei puutu genren kirkkaimpia hittielementtejä. Amerikan perinteen sekaan solahtavat saumattomasti Fatboyn Hannun ja Peggen To The Bone sekä Vesa Haajan Devilish Charms.

Lähes 80-vuotias Thompson on leipälajissaan hyvin nuorekkaassa vedossa, mutta antaa tulkinnoilleen myös ahavoituneempaa syvyyttä. Hän pystyy sävyttämään lauluaan taitavasti niin nuoren Elviksen kuin vanhan Johnny Cashinkin soundeilla kuulostamatta imitaattorilta. Thompsonin A-tiimikseen nimeämää soittokuntaa tuskin löytyy unelmissakaan. Olli Haaviston tuottama hienovarainen ja intiimi soundi laittaa tahdit ja soitinnukset nautinnollisesti kohdalleen ja antaa kitaroiden laulaa. Thompsonin ainoan oman kipaleen Guns dobrokuviot ovat sulaa kultaa. Pekka Kaasalainen soittaa rokkaavammat pikkaukset ja väläyttää esimerkillisen vauhdikkaita sooloja.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa