KUUSUMUN PROFEETTA: Sanansaattaja oraakkeli salamurha hyökkäysvaunu

Tämä on se pitkään luvattu "sankarihevi"-levy. Tunnustan pelänneeni ennakkoon poikien innostuvan takomaan liiankin näköiskuvaa. Ihan turhaan. Sanansaattaja erottuu kohderyhmästään kuin ne CIA:n 60-luvun puolivälin kuuluisien kokeiden sotilaat, jotka pantiin sulkeisiin LSD-tripissä: heidän oli mahdotonta ottaa touhua tosissaan.

Älkää käsittäkö väärin. Profeetan virne ei ilmene huulilla, vaan paljon hienovaraisemmin. Se piilee Mika Rätön palavan totisesti värisevissä julistuksissa, joiden oleellinen sisältö paljastetaan levyn nimessä. Silmät "jaloa oikeassa olemista" kiiltäen hän manaa hurmeisuudessaan ja hurmahenkisyydessään toinen toistaan kaameampia kohtaloita, joiden viitekehys vaihtelee myyttisistä ulottuvuuksista muinaisen Rooman kautta Talvisotaan. Rivien välistä voi lukea ehkä sanoman: tämän verran on ihmiskunta kehittynyt.

Musiikillinen ote viittaa siihen paisuvassa pateettisuudessaankin viattomaan hetkeen, jolloin mystikkofolk ja bluesahtava happorock alkoivat 70-luvun sarastuksessa muuttua mahtipontisen kiemuraiseksi progeheviksi. Saksofonin ja trumpetin tyylikkäästi värittämä, enteellisiä teemoja vilisevä kitaravetoinen sointi ei ole metallisen kireä, vaan hyvinkin hengittävä, suorastaan puhdas. Jylhien kiitolaukkojen välissä huokaistaan kauniissa suvannoissa ja instrumentaaleissa salmissa, joiden herkkyys muistuttaa Grateful Deadista esoteerisimmillään. Kokonaisuus on niin ehjä, että levyn haluaa aina kuunnella kokonaan. Siihen kannattaa uppoutua.