Eipä äkkiä arvaisi Lacuna Coilin saaneen inspiraationsa pohjois-italialaisesta raunioituneesta kylpylästä, jossa kidutetut sielut kummittelevat. Suomalainen keksii nokkelasti bändin pikemminkin runoilevan juhannuspäivästä. Tai vapunpäivästä. Tai minkä tahansa aaton jälkeisestä katumusharjoituksesta.
Sitten edellisen levynsä Broken Crown Halo (2014) tuotantovastuu on siirtynyt bändin ja ennen kaikkea Marco Coti-Zelatin hyppysiin. Suurin muutos on siinä, että nyt levyn soundit murjovat selvästi ankarammin kuin edeltäjällään, ja tämä näyttää olleen yhtyeen suuntaus viime vuosina. Kehityssuuntaa ei voi tervehtiä pelkästään ilolla. Lacuna Coilin ilmavuus kärsii ikävästi tuotannon nykysuuntauksesta, sillä bändin omilla mittareilla levy vaikuttaa nuhaiselta verrattuna takavuosien kuulaaseen äänimaisemaan.
Delirium ei myöskään ole aivan samanlaista melodioilla leikittelyä, jota bändiltä on totuttu kuulemaan. Lisäksi bändi vaikuttaa vetäneen melodioiden mutkia suoriksi, minkä tähden lopputulos on totuttua harmaampi.
Mutta kuten edeltäjällään, myös tällä uudella Lacuna Coil parantaa loppua kohden. Bändin törmäily tyylisuuntansa sisällä vaikuttaa kuitenkin huolestuttavalta. Missä on maali?
