LADY ESCAPE: Unsung Land

Arvio julkaistu Soundissa 10/2009.
Kirjoittanut: Pekka Laine.

Lady Escape -yhtyeen esikoislevyn kuunteleminen käynnistää mielessä tutun pähkäilyn. Pitääkö tätä arvottaa suhteessa suomalaisen englanninkielisen kitararockin yleiseen tasoon vai suhteessa siihen, mitä maailmalla tehdään vastaavanlaisen musiikin saralla?

Arvio

LADY ESCAPE
Unsung Land
Kaakao

Lady Escape -yhtyeen esikoislevyn kuunteleminen käynnistää mielessä tutun pähkäilyn. Pitääkö tätä arvottaa suhteessa suomalaisen englanninkielisen kitararockin yleiseen tasoon vai suhteessa siihen, mitä maailmalla tehdään vastaavanlaisen musiikin saralla? Jos oikea vastaus on ensimmäinen vaihtoehto, juurevasti soitettu ja rohkeasti heittäytyen tulkittu Unsung Land on sangen ansiokas julkaisu. Ahkerasti keikkaillut Lady Escape on saanut erityisesti yhtyesoiton toimimaan erittäin hyvin, ja ensemblella on soundit ja sävyt hansikkaassa.

Jos Lady Escapen musiikkia taas kuuntelee esimerkiksi amerikkalaista hieman vaihtoehtoisempaa rock-tarjontaa vasten, bändin lievään yliyrittämiseen sortuva ilmaisu ei ole järin päräyttävää. Referenssinä anglo-amerikkalainen perinteitä kunnioittava indierock olisi sikäli oikea, että joka ikinen elementti Lady Escapen musiikista on siltä suunnalta lainassa. Ainakaan minä en kuule hyvin hallitun muotokielen takaa yhtyeen omaa, ainutkertaista sielua tai erityisen oivaltavaa näkökulmaa. Ehkä se on vasta löytymässä. Nyt Lady Escape vakuuttaa ainoastaan kansallisella tasolla.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa