LAMBCHOP: OH (Ohio)

Arvio julkaistu Soundissa 09/2008.
Kirjoittanut: Pekka Laine.

Lambchop-yhtyeen musiikissa on lähes pelottavaa vääjäämättömyyttä ja varmuutta. Tyylillä soittavat muusikot, muhevasti toimiva tuotanto ja laulaja, jonka tulkitsemana lähipizzerian ruokalistakin kuulostaisi koskettavalta ja nerokkaalta – voiko tällainen kombinaatio tuottaa huonoa musiikkia?

Arvio

LAMBCHOP
OH (Ohio)
City Slang

Lambchop-yhtyeen musiikissa on lähes pelottavaa vääjäämättömyyttä ja varmuutta. Tyylillä soittavat muusikot, muhevasti toimiva tuotanto ja laulaja, jonka tulkitsemana lähipizzerian ruokalistakin kuulostaisi koskettavalta ja nerokkaalta – voiko tällainen kombinaatio tuottaa huonoa musiikkia? Semminkin kun operaation johtaja Kurt Wagner osaa kirjoittaa pirullisen kauniita ja ontumatta eteneviä lauluja. Ainoa riski Lambchopin musiikin tiellä on riskittömyys eli liialliseen ennustettavuuteen ja tylsyyteen sortuminen. 

Toistaiseksi Lambchopin ja Wagnerin musiikillinen pienoismaailma ei ole muuttunut ikävystyttäväksi eikä se sitä tee uudella OH-albumillakaan. Kurt Wagnerin kappaleet ja tulkinnat pyörivät tutussa maastossa countryn, laulaja-lauluntekijämusiikin ja viihteen esteettistä perintöä hyödyntäen. Avauslaulu Ohio paljastaa sametinpehmeydellä miehen rautaisuuden lauluntekijänä: ”green doesn’t matter when you’re blue” -säkeessä on zen-mestarin otetta. Sama vakaa ja vaivaton taivallus jatkuu alkupisteestä määränpäähän, koruttoman I Believe In You -vuodatuksen viimeiseen sointuun.

Vaikka Lambchop-soittajisto saa levyllä aikaan uskomattoman lämpimän sointimaailman, keskittyy huomio väistämättä Wagnerin karismaan. Iholle hiipivän murisijan touhussa on ainutlaatuista magneettisuutta, joka tuo mieleen Kris Kristoffersonin tai liiasta sarkasmista toipuneen Randy Newmanin kaltaiset tarinankertojasuuruudet. Tunnelmaltaan tiheimmissä lauluissa Kurt Wagner on muuttumaisillaan alt. ountry -sukupolven superlahjakkudesta amerikkalaiseksi klassikoksi. Vielä tuo askel ei täysin toteudu, mutta lähellä ollaan. 

Lisää luettavaa