LAPKO: Freedom

Arvio julkaistu Soundissa 2/2015.
Kirjoittanut: Ville Sorvali.

Arvio

LAPKO
Freedom
Fullsteam

Niin ne ennakkoluulot karisevat. Viisi vuotta sitten en voinut sietää Lapkoa, siis kuulematta nuottiakaan. Asenteeni muuttui, kun puolittain pakotettuna arvostelin A New Bohemian (2010), ja Loven (2012) jälkeen tunnustauduin jo faniksi.

Olin ymmärrettävästi pettynyt, kun Freedomin ensikuulemalla aiheuttamista mielleyhtymistä päällimmäiseksi rimpuili jonkun lempeän sisällöttömän amerikkalaisen teinidraaman soundtrack. Siis ihan minkä tahansa niistä leffoista, joissa päähenkilönä oleva nuori tyttö lähtee highschoolin jälkeen roadtripille, rakastuu, eroaa ja löytää lopulta elämän tarkoituksen. Ironisesti otsikko Freedom vielä sopisikin tuohon tarkoitukseen.

Sanalla sanoen, nyt sen rapakon takaa haetun soundin jo kuulee. Kun tuotannolliset finessit hiotaan huippuunsa, äkkivääryys ja arvaamattomuus helposti väistyvät niiden tieltä. Uutukaisella soittaa suoraviivainen Lapko, ja jos siitä haluaa saada jotain irti, on siihen myös syytä suhtautua eri tavalla. Ei Placeboakaan tulkita samasta vinkkelistä kuin Rushia.

Tuttuun tyyliin nimetty Money For Nothing edustaa turvallista keskitietä. Mukiinmenevä radiohitti ei valmista sen enempää levyn sisältämään vaivaannuttavaan tyhjänpäiväisyyteen kuin matkan varrelle kätkettyyn nerouteenkaan. Parhaimmillaan Lapko hipoo edelleen tähtiä, ja miksei hipoisi. Siinä missä Love oli silkkaa ilotulitusta alusta loppuun, Freedomilla välähdykset ovat kuitenkin ajoittaisia.

Levyn maalailevammalla laidalla No Hate Without A Heart ja Run Boy Run tarjoavat mukavasti pureskeltavaa. Pureskeltavaa on toki purkkapopissakin, jonka edustajana erityisesti kasarihenkinen Back In Fashion on ärsyttävyydessään Lapkonkin mittapuulla omassa luokassaan. Venkoileva Brave Hands voisi oikeastikin olla vanhempaa tuotantoa, eikä edes tunnu mitenkään väkinäiseltä. Black Corridor taas olisi voinut syntyä Musen ja Amorphiksen yhteistyönä. Mikä yllättävintä, kyseisen kappaleen takia voisin ostaa koko levyn.

Kun tätä kaikkea yrittää purkaa sanoiksi, tajuaa että Freedom on helpoksi levyksi aika vaikea. Vielä en uskaltaisi arvailla kuinka kauan sellainen mahdollisesti kestää aikaa.

Lisää luettavaa