Vuoden 2011 Idols-katselmuksessa oli yksi valopilkku – lievästi nukkavieru hippiprinssi Lassi Valtonen pyörähti lippalakkeineen ruudussa, valloitti sydämiä ja poistui paikalta ennen kuin viihteen ja vapaa-ajan messutapahtuma ehti kunnolla alkaa. Viisaasti toimittu, sillä kellariprogebändin rumpalin toimen idoliroolin sijasta valinnut Lassi teki laakista nimensä tunnetuksi ja jätti yleisön nälkäiseksi. Jokainen puukorvakin huomasi, että uuden Baddingin viitan harteilleen ennätysajassa saanut hiljainen mies osasi laulaa.
Mutta oliko vanhan Musa-lehden kannesta repäisty Lassi niin hyvä kuin viuhahduksen perusteella vaikutti? Ja mitä tälle herkälle sielulle tapahtuisi suuren pahan musiikkiteollisuuden kourissa?
Kukin tyylillään -albumilta ei tarvitse kuunnella kuin avauskappaleen ensimmäinen minuutti, jotta voi todeta tärkeimmän. Freemanin 1970-luvun hittien punkahtavalta jälkeläiseltä kuulostava Tuhkaa ja hiekkaa on helmi ja Lassi Valtonen on loistava laulaja. Lassin soinnissa on ihanteellisen rock- ja popäänen piirteet. Hänen laulunsa on voimakasta ja herkkää yhdellä kertaa. Korkea ääni taipuu helposti ja samalla siinä on koko ajan selvä fokus. Lassin laulu ei ole taitavasti sitä sun tätä vaan tunteikkaasti aina häntä itseään. Se leikkaa ohi järjen ja iskee syvemmälle.
Levyn tuotannosta vastaava Matti Mikkola osoitti jo Tehosekoitin-vuosinaan olevansa rockin ajattomien kauneusarvojen ymmärtäjä. Hän on hyvä valinta Lassi Valtosen tuottajaksi. Lähinnä akustisvetoisessa folkpop-moodissa uiva levy on kiinni 1970-lukulaisessa perinteessä. Onneksi kyseessä ei ole anaalinen retroharjoitelma, vaikka mausteina kuullaan nyökkäyksiä klassikoille. Topi Sahan laatima mainio luomuglamrock Panttilainaamo iskee silmää Spirit In The Skyn suuntaan ja Marko Haaviston tekemä ylväs kantri-iskelmä Kerran ollaan nuoria soi Johnny Cash-vainaan piirtämässä tulikehässä.
Mitkään tyylilliset ratkaisut eivät kuitenkaan peitä olennaista. Tämä on solistin levy. Vaikka levyn sävellys- ja sanoitustyöllä on ansionsa, Lassi Valtosen tulkinta antaa näille lauluille merkityksen. Hän nostaa levyn tähtihetket lentoon ja kantaa yli muutaman unettavan ja tavanomaisen suvannon.
Lassi Valtosen debyytin helmiin kuuluva Etsin kultaista keskitietä -kappale edustaa nimeään myöten sitä, mikä tekee levystä koskettavan ja kiinnostavan. Kultainen keskitie on ajatuksena kauhistuttava kaikille oman pienen heimonsa hyväksyntää etsiville ”taitelijoille”. Lassin levy tuntuu tuulahdukselta toisenlaisesta ajasta ja ajattelutavasta. Joskus pop- ja rocklevyä pidettiin onnistuneena silloin, kun se kertoi aitoja asioita ja samalla kosketti suuria ihmisjoukkoja. Niillä mittareilla Lassi Valtonen on erinomainen rock-artisti.
