Vasta yhden albumin julkaisseeksi bändiksi Art Of Anarchylla on jo nyt tarjota monta eri näkökulmaa tarkastella sen kuusivuotista taipaletta: yksi ex-Guns N’ Roses -kitaristi Bumblefootin lukuisista projekteista, yksi joulukuussa 2015 menehtyneen Scott Weilandin viimeisistä virityksistä, Creedistä tutun Scott Stappin potentiaalinen mahdollisuus palata parrasvaloihin…
Ennen kaikkea Art Of Anarchy on jo pelkästään debyyttinsä puolesta rikollisen vähälle huomiolle jäänyt heavy rock -bändi, jonka tapauksessa puhutaan aina jostakin muusta kuin itse laatustandardit heittäen läpäisevästä musiikista.
Viimeisimpänä louskutuksen aiheena on tosiaan Stapp, jolle The Madness saattaa hyvinkin olla paras albumi, jolla mies on koskaan laulanut. Creedissä maneeriensa kurimuksessa jollottanut herra on yllättäen yhtä sävykirjoa ja revittelee äänijänteitään enemmän kuin koskaan ennen.
Odotetusti yhtyeen musiikki on vokalistinvaihdoksen myötä hieman elänyt, ja tämän hetken Art Of Anarchy onkin huomattavasti metallisempi kuin grungentuoksuinen ensilevy. Nähtäväksi jää, onko lopputulos tässä muodossaan jo liiankin valmiiksi pureskeltu. Mutta tälläkin kertaa tarjolle on kannettu keskivertoa mielenkiintoisempaa modernia raskasta rockia.