LAURI TÄHKÄ & ELONKERJUU: Pistoja syrämmes

Laajalla ja avaralla Pohjanmaalla ilmeisesti melkoista suosiota nauttiva Lauri Tähkä ja Elonkerjuu-orkesteri todistaa Pistoja syrämmes -albumillaan kuinka vaikea taiteenlaji murteella laulaminen on. Kun murteet ovat jo lähtökohtaisesti enemmän tai vähemmän naurettavia, niin niiden toimivuus rockin puitteissa jää paljolti riippumaan esitystavan vakavuudesta. Rehupiiklesin peittelemättömän humoristisissa töissä pohjalaisen murteen luontainen huvittavuus alleviivautuu, mutta Lauri Tähkän totisempaan ilmaisuun kotoisten punaniskojen kieli ei istu läheskään yhtä hyvin.
Pistoja syrämmes koostuu traditionaalisista teksteistä, jotka on sovitettu rautalankaisilla, puoli-iskelmällisillä ja folkrockisesti pelimannisilla elementeillä pelaaviin omatekoisiin sävelmiin. Levyn avaava Mettumaari soi lupaavan twistisenä ja surumielisen lusijan laulu Kruunun kahalehis lähestyy soitannollisesti Ville Leinonen & Valumoa. Niin kauan minä tramppaan ja Isoo-Antti ja Rannanjärvi ovat puolestaan niin vankasti originaaleihin melodioihinsa leimautuneita, että uudet sävellykset eivät kuulosta riittävän perustelluilta.
Lauri Tähkä orkestereineen musisoi sinänsä osaavasti ja mitä ilmeisimmin läpikotaisin tuntemallaan reviirillä. Lopputuloksesta jää kuitenkin puuttumaan se huikean innostunut kipinöinti, joka välittyi Värttinän sähäkästä tavasta tarttua karjalaisiin juuriinsa. Pohjalaisille ja pohjalaisen itsetunnon kannalta Pistoja syrämmes lienee silti mitä tervetullein aluevaltaus.
Rehupiiklesin ilkikurisemman ja sen myötä universaalimman pohjalaisuuden rinnalla tämä albumi on sittenkin tuomittu kuriositeetiksi. Ja jos maailma tuntee vaikkapa varsinais-suomalaisia tai savolaisia tradeja, niin toivottavasti kukaan ei keksi tehdä niille lauritähkää.