Levy kuin luonnonvoima – Moonspellin uusi levy ei ole kepeä hittipotpuri

Arvio julkaistu Soundissa 10/2017.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.

Arvio

Moonspell
1755
Napalm

Moonspellin uutuudella on merkittävä ero yhtyeen aiempiin levytyksiin: tällä kerralla bändi laulaa kaikki kappaleensa omalla äidinkielellään. Moonspell on yleensä pistänyt näppinsä suuriin aiheisiin, niin nytkin. Bändi nimittäin laulaa vuonna 1755 Lissabonia kohdanneesta massiivisesta maanjäristyksestä.

Jos yhtyeen edellinen levy Extinct (2015) oli aiempaa suoraviivaisempi ja rokkaavampi, tavoittelee bändi uutuudellaan mahdollisimman suurta ilmaisua. Orkestraatiot ja kuorot alleviivaavat albumin jylhää olemusta, mutta niiden luonteesta johtuen bändi ei ole istuttanut samanlaisia koukkuja kappaleisiin kuin edellisellä albumilla. Moonspellin ajatuksena on ollut selvästikin muodostaa taiteellisesti yhtenäinen kokemus ennemmin kuin yksittäisistä kappaleista koostuva hittipotpuri.

Bändi onnistuu tavoitteissaan. Kappaleiden kova ydin ei ehkä yllä Moonspellin parhaimmalle tasolle ja sävellysten huippuhetket löytyvätkin nimenomaan sovitusten tuomista yksityiskohdista.

Moonspell on usein syyllistynyt puristamaan mailaa vähän liikaa, eikä ajatukselta voi kokonaan välttyä nytkään. Loppua kohden levy alkaa tunnelmaltaan avautua paremmin ja bändi löytää sisäisen rentouden. Silloin Moonspell tavoittaa musiikissa tasoja, joihin perin harvat yltävät.

Lisää luettavaa