Good To Be Bad (2008) ja Forevermore (2011) osoittivat arvokkaan vanhenemisen olevan mahdollista jopa Whitesnakelle. Kyseisillä levyillä nahkansa tyylikkäästi luonut yhtye vaihtoi tukkahevin raskaaseen bluespoljentaan ja osoitti vanhankin käärmeen oppivan uusia temppuja. Vaan miten suoriutuu vastikään nelikymppisjuhliaan viettänyt Whitesnake ilman kitaranero Doug Aldrichin sävellyspanosta?
Varsin vakuuttavasti. Flesh & Blood on varma ja tasalaatuinen levy yhtyeeltä, jonka tuskin tarvitsee tässä vaiheessa uusia faneja tavoitella. Luvassa on siis taattua tavaraa: rankkaa riffittelyä, armottomia kitarasooloja sekä yllättävän vetreää ärjyntää 67-vuotiaalta David Coverdalelta – tosin jälkimmäistä on turhan usein tuettu tuotannollisilla tempuilla.
Hieman ylimitoitettu Flesh & Blood kärsii kuitenkin ilmiselvien loistokappaleiden puutteista. Poikkeuksena mainittakoon suorastaan eeppisiin mittasuhteisiin kasvava Sands Of Time, joka onkin ymmärretty jättää albumin viimeiseksi kappaleeksi. Mikäli kyseinen kappale jää Whitesnaken viimeiseksi sihinäksi, ei yhtyeellä pitäisi olla pienintäkään syytä häpeään.
