Lapsen saaminen panee ihmisen ajattelemaan asioita laajemmin ja kokonaisvaltaisemmin. Mitä jälkikasvulle näyttäisi olevan luvassa ja miten tulevaisuuden näkymiä voisi muuttaa paremmiksi. Näin on käynyt Paloma Faithillekin, jonka neljäs albumi on hispaanobritin yhteiskunnallisin. ”Eihän tässä muuta voi kuin kuluttaa” -ajattelua potkaistaan tanakasti nivusiin heti Samuel L. Jacksonin väkevästi lausumassa introssa. Sitten maaemon perspektiivistä laulettu, Ed Harcourtin kanssa kynäilty nimiraita osuu suoraan sydämeen.
Jos muut kappaleet eivät ihan yhtä lujaa potkaise, niin miellyttävä ja kaikesta ohjelmoinnistaan huolimatta jotenkin juureva maku The Architectista jää, vaikka yleensä inhoan tällaisia useiden tuottajien ja apurien kanssa toteutettuja massiiviproduktioita. Näkyvimmin vieraista esiintyy I’ll Be Gentlellä täysin palkein duetoiva John Legend, mutta kyllä kaiken (ja sitä tosiaan on paljon) keskiössä silti pysyy tositarkoituksella laulava Paloma. Levystä ilahduttavasti puuttuu nykyistä pop-r&b:ia usein vaivaava munaton fiilistely ja todellisten melodioiden puute. Jättimäisellä tuotannolla ei nyt peitetä varsinaisen substanssin keveyttä. Pelissä on aitoa tunnetta ja sanomisen tarvetta. Kyse on eräänlaisesta post-brexit-motownista tässä ajassa.