Basso.fi-sivuston keskustelupalstalta poimittua: ”On se ihanaa ku suomirappi naurattaa…”
”Oli jo aikakin. Vuosia se on lähinnä itkettänyt.”
Tähän lauseidenvaihtoon voisi kiteyttää Liekehtivän Sikiön Pesismaila ja ananas -levyn koko olemuksen. Vaikka kaikki vuosien varrella julkaistu suomiräppi ei kyyneliä kirvoittaisikaan, Steen1-nimellä paremmin tunnettu Seppo Lampela on päättänyt antaa koko skenelle isän kädestä yhdellä iskulla. Artistille aiemmin ennenkuulumattoman humoristinen kielenkäyttö panee Asteen, Cheekin ja Fintelligensin edustamia ilmiöitä niin alleviivatun halvalla, että niiden dissaajat joutuvat rivien välissä vielä pahempaan ryöpytykseen. Kun lokaa lentää vielä Steen1:n itsensäkin niskaan, hämmennys on liki täydellinen.
Vaikka tekijä itsekin kansitekstissä huomauttaa levyn olevan satiiria, pointti menee todennäköisesti ohi ainakin niiltä, joiden mielestä katu-uskottavuus ei missään olosuhteissa ole leikin asia. Levyä on kuitenkin vaikea sivuuttaa pelkällä olankohautuksella – vaikka sitä päättäisikin vihata – jo siksi, että varsinaisen huumorimusiikin puolella yhtä nokkelaan sanailuun ylletään todella harvoin.
Liekehtivä Sikiö onnistuu ”tehtävässään” siksikin, että sanallisen annin ohella myös levyn musiikilliset linjanvedot ovat sopivan härskejä. Pesismaila-osion päällekäyvän gangsta-angstailun muistuttaessa aika ajoin Lampelan aiemmistakin edesottamuksista, lainailee b-puoli Ananas surutta genren kiiltokuvamaisempia kliseitä autotunesta tinkimättä. Täysin hervottomaksi levy muuttuu viimeistään Mun body -kappaleen livahtaessa 90-lukulaisen euroteknon maailmaan.
Aika näyttää, kantaako Pesismailan ja ananaksen ajatus vai alkaako sekin jossain vaiheessa itkettää. Tuoreeltaan siitä luulisi kuitenkin irtoavan jotain silkkaa viihdettä syvempääkin.